Avoimen yliopiston kurssit maksuttomia Helsingin kaupungin lukioissa opiskeleville

Helsingin kaupungin lukioiden opiskelijoilla on hieno mahdollisuus kokeilla maksutta Helsingin yliopiston avoimen yliopiston kursseja.
Lukiolaisia koulun käytävällä.

Helsinkiläiset lukio-opiskelijat Adalmina Eerola ja Erika Tilander ovat kokeneet Helsingin yliopiston avoimen yliopiston kurssit antoisina, ja he suosittelevat niitä lämpimästi muillekin. Opinto-ohjaaja Tytti Laakso vakuuttaa lukiolaisten opiskelutaitojen riittävän korkeakoulu-opintoihin.

”Helsingin kaupungin lukioiden opiskelijoilla on hieno mahdollisuus kokeilla maksutta Helsingin yliopiston avoimen yliopiston kursseja”, iloitsee Lukioiden korkeakouluyhteistyö pääkaupunkiseudulla –hankkeen projektikoordinaattori Helena Antikainen.

Avoimessa yliopistossa on esimerkiksi tänä kesänä tarjolla satoja eri alojen kursseja.

”Kursseilla lukiolainen voi tutustua tarkemmin itseä kiinnostavaan alaan ja kokeilla, minkälaista yliopisto-opiskelu on sekä saada vahvistusta omille jatko-opintosuunnitelmille”, Antikainen sanoo.

”Tämän lukuvuoden aikana lukiolaisten kiinnostuksen kohteet ovatkin olleet monipuolisia. Kursseja on tehty oikeus- ja taloustieteistä uskonnontutkimukseen, psykologiaan sekä ympäristötieteisiin. Löytyypä suoritettujen kurssien listoilta myös eläinlääketieteellisen Mato-oppia eläinten omistajille -kurssi”.

”Avoimen kurssit ovat hieno mahdollisuus lukiolaisille varsinkin kesällä, jos ei ole saanut kesätyöpaikkaa”, pohtii Helena Antikainen.

Tytti Laakso: Lukiolaisten opiskelutaidot riittävät hyvin

”On hienoa, että lukiolaisilla on mahdollisuus kokeilla opiskelua itseään kiinnostavalla alalla ja nähdä, minkälaista opiskelu on ja mitä se vaatii”, toteaa Etu-Töölön lukion opinto-ohjaaja Tytti Laakso.

”Lukiolaisia askarruttaa usein ajatus, olisiko minusta korkeakouluopiskelijaksi. Opintojen kokeilun myötä lukiolaisten ennakkokäsitykset ovat usein murtuneet. Opiskelu yliopistossa ei olekaan sen kummempaa kuin lukiossa ja lukiolaisen opiskelutaidot riittävät hyvin”, Tytti Laakso kertoo.

”Usea opiskelija on myös opintojen myötä saanut varmistusta jatko-opintosuunnastaan. Toisaalta opinnot eivät mene hukkaan, jos lukiolainen havaitsee, ettei ala olekaan itselle sopiva tai kiinnostava. Silloin voi hyvissä ajoin pohtia myös muita jatko-opintovaihtoehtoja”, Laakso muistuttaa.

Adalmina Eerola: Oli kiva, kun sai ottaa itse vastuun opinnoista

Etu-Töölön lukion Adalmina Eerola on ollut lukion aikana erityisen kiinnostunut psykologiasta. Kevään aikana hän suoritti Johdanto kehityspsykologiaan (5 opintopistettä) -kurssin avoimessa yliopistossa. Kurssi koostui itsenäisistä tehtävistä ja tentistä. Aluksi Adalminaa hiukan mietitytti, pärjääkö hän lukiolaisena kurssilla. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi. Adalmina sai kurssista parhaan arvosanan eli 5/5.

”Oli kiva, kun sai ottaa itse vastuun opinnoista. Opiskelu oli tosi vapaata, opinnot pystyi mukauttamaan omiin aikatauluihin ja tehtävät olivat sopivan haastavia”, kertoo Adalmina.

Adalmina listaakin useita hyötyjä opinnoista:

”Kurssi vahvisti ja syvensi lukioissa jo oppimiani tietoja ja aiheita käsiteltiin monipuolisesti eri näkökulmista. Kurssista on varmasti hyötyä yo-kokeessa ja sain myös varmistusta siihen, että haluan opiskella lukion jälkeen psykologiaa. Lisäksi kurssista sai myös suorituksen lukio-opintoihin. Huomasin myös, ettei yliopistossa opiskelu ollutkaan niin haastavaa. Lukiolainenkin pärjää kursseilla.”

Kokemus opinnoista oli hyvä ja Adalmina jatkaa opiskelua kesällä Johdanto persoonallisuuspsykologiaan -kurssilla.

Erika Tilander: Hahmotin paremmin, minkälaisia yliopisto-opinnot ovat

Myös Ressun lukion Erika Tilanderille kokemus korkeakoulukurssista oli hyvä. Hän opiskeli viime kesänä Kristinusko Suomessa 2020 -kurssilla. Erikan kurssivalintaa siivitti kiinnostus uskontotieteisiin ja uskonnon tilaan Suomessa ja hän arveli kurssin auttavan myös yo-kokeisiin valmistautumisessa. Erikalla olikin syksyn yo-kokeissa onnea, sillä kokeessa oli iso osa samoja sisältöjä kuin avoimen kurssissa.

Opiskelusta oli yo-kirjoitusten lisäksi paljon muutakin hyötyä. ”Hahmotin paremmin, minkälaisia yliopisto-opinnot ovat. Sain kokemusta tutkimuskirjallisuuden lukemisesta, opin lähdeviittausten tekemisestä ja kehityin tiedonhaussa”, kertoo Erika.

Hän uskoo, että kurssista on varmasti hyötyä myös jatko-opinnoissa, vaikka hän suunnitteleekin jatkavansa opintoja toisella alalla.

Sekä Adalmina että Erika suosittelevat lämpimästi lukiolaisia kokeilemaan opiskelua avoimessa yliopistossa, mikäli on kiinnostunut jostain aiheesta syvällisemmin.

Taustaa

Lukion opintosuunnitelma uudistuu elokuussa 2021. Uudessa opetussuunnitelmassa korostuu lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyö. Yhteistyön tavoitteena on lisätä lukiolaisten tietoja ja kokemuksia korkeakouluopinnoista, kehittää jatko-opintotaitoja ja auttaa lukiolaisia löytämään jatko-opintopolkunsa.

Helsingin kaupungin lukioissa tehdäänkin monipuolista korkeakouluyhteistyötä osana eri oppiaineita ja lukioiden muuta toimintaa. Helsingin kaupungilla ja Helsingin yliopistolla on ollut tiivistä yhteistyötä jo yli 30 vuoden ajan ja Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on myös vahvistanut yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa. Kaupungin lukioiden opiskelijoilla hieno mahdollisuus kokeilla maksutta Helsingin yliopiston avoimen yliopiston kursseja.

Lisätietoa:

Korkeakoulujen kurssit lukiolaisille

Korkeakouluyhteistyö

(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Hakeminen ja opetus avoimessa yliopistossa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lukioiden korkeakouluyhteistyö pääkaupunkiseudulla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Uutinen 20.1.2021: Lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyöllä autetaan nuoria löytämään oma opintopolkunsa



Kuva: Klaus Kiljunen