
Arabian ja Toukolan rantapuiston läpi kulkee päivittäin runsaasti pyöräilijöitä, ja puisto on erityisesti lähialueen asukkaiden suosima virkistysalue. Arabianbaanan rakentamisen tavoitteena on parantaa pyöräliikenteen sujuvuutta ja koko rantapuiston liikenneturvallisuutta. Arabianbaana on valmistuessaan rantapuiston ensisijainen pyöräilyreitti. Pyöräliikenteen ohjaaminen omalle väylälle selkeyttää ja sujuvoittaa pyörällä liikkumista sekä rauhoittaa puiston muita reittejä.
Arabian ja Toukolan rantapuisto on rakennettu entiselle merenpohjalle, ja alueella esiintyy painaumia sekä tulvia. Suunnittelun yhteydessä laaditaan teknisiä selvityksiä, joiden tulokset vaikuttavat merkittävästi siihen, miten baanan reitti voidaan toteuttaa puiston heikossa maaperässä.
Teknisten selvitysten lisäksi kaupunki pyytää asukkailta ja muilta puiston käyttäjiltä näkemyksiä reittivaihtoehdoista sekä muista suunnitteluun liittyvistä asioista.

Vaikuta suunnitelmaan vastaamalla kyselyyn tai osallistumalla kävelyyn
Suunnittelussa on parhaillaan käynnissä luonnosvaihe, jossa tutkitaan ja vertaillaan linjausvaihtoehtoja ja niiden toteuttamiskelpoisuutta. Kaupunkilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun vastaamalla kyselyyn ja osallistumalla kävelyyn. Kysely on auki 7. syyskuuta asti.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kävely järjestetään rantapuistossa 26. elokuuta klo 17.00–18.30. Lähtöpaikkana on Harppi ja tähdet -veistos, joka sijaitsee Toukolan rantapuiston eteläpäädyssä Roomankadun ja Kyläsaarenkujan välissä. Kävelyllä edetään rantapuiston läpi pohjoiseen Matinkaaren sillalle, tarkastellen molempia reittivaihtoehtoja. Kävelyn aikana pysähdytään keskeisissä paikoissa keskustelemaan suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä.
Kävely on kaikille avoin ja siihen voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista.
Arabianbaana osana baanaverkostoa
Luonnosvaihe valmistuu syksyllä 2025, jonka jälkeen jatkoon valittu reittilinjaus esitellään yleisötilaisuudessa. Tilaisuudesta tiedotetaan loppuvuodesta erikseen. Arabianbaanan yleissuunnitelma valmistuu kevättalvella 2026. Tämän jälkeen Arabianbaana etenee jatkosuunnitteluun, jossa tarkennetaan rakentamisen yksityiskohdat ja tekniset ratkaisut.
Arabianbaanasta tulee pyöräliikenteen pääyhteys Koillis-Helsingin ja keskustan sekä itäisen kantakaupungin välillä. Baana on Helsingin yleiskaavassa osoitettu Toukolan ja Arabian rantapuistoon.
Helsingin pyöräbaanat ovat korkeimman laatutason pyöräreittejä, jotka mahdollistavat sujuvan ja tasaisen pyöräilyn keskustan, asuinalueiden ja keskeisten työpaikka-alueiden välillä. Tulevaisuudessa baanat muodostavat Helsingissä noin 140 km yhtenäisen, seudullisen verkoston.