Aika loistaa – Helsingin Kaupunginteatteri kutsuu ikäihmiset maksuttomille festivaaleille 30.−31.3.2026

Helsingin Kaupunginteatteri järjestää maaliskuun lopussa kaksipäiväiset maksuttomat esittävien taiteiden festivaalit, joille on kutsuttu kaikki yli 65-vuotiaat taiteen ja kulttuurin ystävät. Tapahtuma on osa Kaupunginteatterin yleisötyön Taidetta ikääntyneiden koteihin -hanketta, jota rahoittaa Helsingin kaupunki.
Aika loistaa -festivaalin tunnuskuva.
Kaupunki jakaa vuosittain avustuksia, joilla edistetään iäkkäiden ihmisten mahdollisuuksia osallistua taiteeseen ja kulttuuriin. Kuva: HKT

Helsingin Kaupunginteatterin lämpiötilat osoitteessa Eläintarhantie 5 täyttyvät maanantaina 30.3. klo 14–19 ja tiistaina 31.3. klo 11–17 esittävän taiteen ilosta ja kohtaamisista. Maksuttomat ja saavutettavat Aika loistaa -festivaalit on suunnattu kaikille yli 65-vuotiaille, ja luvassa on muun muassa teatteria, tanssia, sirkusta sekä erilaisia työpajoja ja yhdessä kokemista.

Ensimmäistä kertaa järjestettävällä tapahtumalla pyritään vastaamaan ikääntyneiden yksinäisyyteen ja haastamaan myös niitä mielikuvia, joita ikääntymiseen usein liitetään. Ilmaisfestivaaleilla osallistujat pääsevät paitsi katsomaan esittävän taiteen esityksiä myös osallistumaan erilaisiin työpajoihin itse kokien ja tehden.

− Aika loistaa -festivaalit on osa Taidetta ikääntyneiden koteihin -hanketta, jota on toteutettu Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyössä jo vuodesta 2021. Olemme vuosien saatossa kuulleet toistuvasti ikäihmisiltä, kuinka heitä on kasvatettu ajatusmalliin, jonka mukaan ei saisi näkyä tai kuulua. Hankkeessa kohtaamamme ihmiset ovat kuitenkin täynnä elämänkokemusta, viisautta ja luovuutta, joten tällä tapahtumalla haluammekin nostaa ikäryhmää esille ja kuuluviin – nyt on heidän aikansa loistaa, taustoittaa hankekoordinaattori ja Aika loistaa -festivaalin tuottaja Reetta Kankare Helsingin Kaupunginteatterilta.

− Toteutamme festivaalit yhteistyössä helsinkiläisten kulttuurialan toimijoiden kanssa. Mukana on yhteensä lähes 20 eri toimijaa, ja ohjelmasta löytyy lähes 30 erilaista esitystä ja työpajaa, Kankare jatkaa.

Kaupunki tukee ikääntyneiden hyvinvointia ja toimintakyvyn vahvistamista avustuksin

Ikääntyneiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukeminen on linjattu vahvasti Helsingin kaupungin strategiassa sekä Hyvinvointisuunnitelmassa. Kaupunki jakaa vuosittain avustuksia, joilla edistetään iäkkäiden ihmisten mahdollisuuksia osallistua taiteeseen ja kulttuuriin.

− Rahoitetut hankkeet ovat tarjonneet uusia kokemuksia ja elämyksiä sekä mahdollistaneet uusien taitojen oppimisen ja harrastamisen. Palautteen mukaan toimintaan osallistuneiden ikääntyneiden yksinäisyys on vähentynyt ja rohkeus lähteä liikkeelle kasvanut, kertoo erityissuunnittelija Sara Kuusi Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalta.

Aika loistaa -festivaalit on mainio tilaisuus tutustua kaupungin rahoittamaan iäkkäille suunnattuun taide- ja kulttuuritoimintaan, sillä suuri osa esityssisällöistä on saanut kuluneina vuosina Helsingin kaupungin avustuksia.

Tapahtumaan odotetaan peräti 2 000:ta kävijää, ja ilmoittautumisia on jo noin 1 500. Varmista paikkasi ja ilmoittaudu festivaaleille etukäteen Helsingin Kaupunginteatterin verkkosivuilla (linkki alla). Huomaathan, että pienen näyttämön lämpiön esitysten katsojamäärä on rajattu ja paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Myös työpajojen osallistujamäärä on rajattu. Työpajoihin voit ilmoittautua infopisteellä tapahtumapäivinä.