Hyppää pääsisältöön

Merkityksellistä työtä – mitä meillä tehdään, ja miten pääset mukaan?

Tule kasvattamaan tulevaisuutta. Iloinen lapsi roikkuu renkaissa.
Meillä pääset toteuttamaan itseäsi merkityksellisissä opetuksen, kasvatuksen, oppilashuollon ja hallinnon tehtävissä. Tervetuloa tutustumaan Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen monipuolisiin työtehtäviin, meille hakeutumiseen sekä työsuhde-etuihimme!

Tällä sivulla

Millaisia töitä meillä on? Miten haet?

Helsinki on kasvun paikka, jossa jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen ja opinpolkuun. Laadukas varhaiskasvatus, koulutus ja opetus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta.

Kasvatus ja koulutus on Helsingin kaupungin toiseksi suurin toimiala: meillä on lähes 14 000 työntekijää. Palvelemme vuosittain yli 140 000 lasta, nuorta ja aikuisopiskelijaa sekä heidän perheitään ja läheisiään yli 700 toimipaikassa. Töitä meillä siis riittää, ja työkavereita on erilaisissa tehtävissä ympäri kaupunkia.

Yhdessä turvaamme kaupunkilaisten elinikäisen opinpolun – ei mikään pikkujuttu! – ja olemme ylpeitä työmme merkityksellisyydestä. Tavoitteenamme on olla pedagogiikan edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä, maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia.

Tule mukaan ja auta meitä onnistumaan. Tutustu eri palveluiden työtehtäviin ja hakutapoihin!

  • Helsingin kaupungilla on noin 300 suomenkielistä ja noin 50 ruotsinkielistä päiväkotia, yli 60 leikkipuistoa sekä neljä perhetaloa.
  • Lisäksi järjestämme varhaiskasvatusta perhepäivähoidossa.
  • Päiväkoti Susannassa toimii myös pohjoissaamenkielinen varhaiskasvatusryhmä.
  • Lue lisää varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta!

​​​​Voit työskennellä muun muassa...

varhaiskasvatuksen opettajana
varhaiskasvatuksen lastenhoitajana
varhaiskasvatuksen erityisopettajana,
kiertävänä varhaiskasvatuksen erityisopettajana
varhaiskasvatuksen sosionomina
erityisavustajana
sosiaaliohjaajana
ohjaajana
perhepäivähoitajana,
ryhmäperhepäivähoitajana
suomi toisena kielenä -opettajana
monikielisenä ohjaajana
palveluohjaajana
esihenkilötehtävissä: päiväkodin johtajana, varajohtajana, johtavana leikkipuisto-ohjaajana

Oletko kiinnostunut töistä varhaiskasvatuksessa?

  • Määräaikaisiin ja vakinaisiin tehtäviin on jatkuva haku osoitteessa helsinkirekry.fi
  • Vakinaisten tehtävien keskitetty haku on kaksi kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin.  
  • Määräaikaisia tehtäviä voi hakea myös joustavassa haussa, jossa työn voi aloittaa pikaisesti jo hakuaikana.

Päiväkodeissa tehdään todella tärkeää työtä lasten kanssa. Tätä kannattaa rohkeasti kokeilla. Olen itse saanut lisäksi hienoja työkavereita – myös ystäviä, joita tapaan vapaa-ajallakin.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Ninni

Lue lisää työstä päiväkodissa!

Sulje

  • Helsingissä on 100 kaupungin ylläpitämää peruskoulua: alakouluja, yläkouluja sekä yhtenäisiä peruskouluja.
  • Kouluista 86 on suomenkielisiä ja 14 ruotsinkielisiä.
  • Lue lisää perusopetuksesta!

Voit työskennellä muun muassa...

luokan- tai aineenopettajana tai erityisopetuksen tehtävissä
koulunkäynti- tai erityiskoulunkäyntiavustajana
kuraattorina, psykologina, kouluvalmentajana
opinto-ohjaajana
monikielisenä ohjaajana
tiimivastaavana
esihenkilötehtävissä: rehtorina, apulaisrehtorina, palveluvastaavana

Oletko kiinnostunut töistä koulussa?

  • Haku suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen ja lukioiden opettajien vakinaisiin virkoihin pidetään aina alkuvuodesta. Tiedotamme hausta laajasti, ja tietenkin myös tällä sivulla.
  • Määräaikaisia opettajan tehtäviä sekä muita vakinaisia ja määräaikaisia tehtäviä tulee haettavaksi ympäri vuotta sivustolle helsinkirekry.fi .

  • Muistathan myös mahdollisuuden hakeutua määräaikaisiin lyhyisiin sijaisuuksiin opettajan tai koulunkäyntiavustajan tehtäviin. Sijaisuuksia voit tiedustella suoraan koulusta. Yhteystiedot löytyvät koulujen sivuilta.

Avoimet luokanopettajan työpaikat

Avoimet koulunkäyntiavustajan työpaikat

Meidän koulussa opettaja saa valmiudet ja mahdollisuudet tehdä opetustyöstä sen näköistä kuin itse haluaa.

Luokanopettaja Toni

Katso video luokanopettajan työstä!

Sulje

  • Helsingin kaupungin oma ammatillinen oppilaitos Stadin AO tarjoaa ammatillista koulutusta 22 000 opiskelijalle.
  • Järjestämme opetusta 15 eri toimipaikassa. Kampuksiamme on Arabiassa, Haagassa, Herttoniemessä, Käpylässä, Malmilla, Merihaassa, Myllypurossa, Pasilassa, Roihuvuoressa ja Vallilassa.
  • Meiltä voi valmistua yli 50 ammattiin, ja tarvitsemmekin opettajia ammattialoilta laidasta laitaan.
  • Lue lisää ammatillisesta koulutuksesta!
  • Tutustu Stadin AO:n (avautuu uuteen ikkunaan) oppilaitokseen. 

 

Voit työskennellä muun muassa...

Lehtorina tai tuntiopettajana
Erityisopettajana
Kuraattorina, opinto-ohjaajana, psykologina
Koulunkäyntiavustajana
Koulutustarkastajana
Monikielisenä ohjaajana
Opintosihteerinä
Työelämä- tai työvalmentajana
Yrityskoordinaattorina
Esihenkilötehtävissä: rehtorina, apulaisrehtorina, koulutuspäällikkönä

Oletko kiinnostunut töistä ammatillisessa koulutuksessa?

  • Määräaikaisia ja vakinaisia tehtäviä tulee hakuun ympäri vuotta osoitteessa helsinkirekry.fi

Avoimet ammatillisen koulutuksen opettajien työpaikat

Mies maalaa seinää

Kannustava työympäristö on auttanut minua kehittymään päteväksi opettajaksi. Tunnen, että kuulun joukkoon – se motivoi minua opiskelemaan.

Matemaattisten aineiden opettaja Sofiane Selmani

Lue lisää työstä Stadin AO:ssa! 
(avautuu uuteen ikkunaan)

Sulje

  • Helsingin kaupungilla on 15 lukiota. Kolme lukioistamme on ruotsinkielisiä ja yksi aikuislukio.
  • Kaikilla lukioilla on jokin erityistehtävä tai painotus. Useimmissa lukioissamme voi opiskella myös yleislinjalla. 
  • Lue lisää lukioistamme!

Voit työskennellä muun muassa...

Lehtorina tai tuntiopettajana
Erityisopettajana
Kuraattorina
Lukiosihteerinä
Opinto-ohjaajana
Psykologina
Monikielisenä ohjaajana
Esihenkilötehtävissä: rehtorina, apulaisrehtorina

Oletko kiinnostunut töistä lukiossa?

  • Haku suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen ja lukioiden opettajien vakinaisiin virkoihin pidetään aina alkuvuodesta. Tiedotamme hausta laajasti, ja tietenkin myös tällä sivulla.

  • Määräaikaisia opettajan tehtäviä sekä muita vakinaisia ja määräaikaisia tehtäviä tulee haettavaksi ympäri vuotta sivustolle helsinkirekry.fi.

  • Muistathan myös mahdollisuuden hakeutua määräaikaisiin lyhyisiin sijaisuuksiin opettajan tehtäviin. Sijaisuuksia voit tiedustella suoraan lukioista. Yhteystiedot löytyvät lukioiden sivuilta.

Avoimet opettajan työpaikat

Parasta työssäni on vaikuttamisen tunne.

Monikielinen ohjaaja Dušica Bozovic

Lue lisää monikielisen ohjaajan työstä lukiossa!

Sulje

  • Työväenopistossa ja Arbiksessa voivat opiskella yli 16-vuotiaat asuinpaikastaan riippumatta. Vuosittain opetukseen osallistuu noin 76 000 kurssilaista. Toiminta on hajautettu ympäri Helsinkiä.

  • Lukuvuosittain kurssitarjontamme on yli  5000 inspiroivaa kurssia sekä valtava määrä luentoja ja tapahtumia. Työväenopisto tarjoaa opetusta pääosin suomeksi ja Arbis pääosin ruotsiksi. Kurssien kielitarjontaa rakennetaan myös opettajien kielitaidon mukaan. Tämänhetkisen kurssitarjonnan löydät osoitteesta ilmonet.fi !

  • Tutustu Työväenopistoihin

Oletko kiinnostunut töistä työviksessä?

  • Opetusaloja on laidasta laitaan, ja tarvitsemmekin tuntiopettajiksi eri alojen asiantuntijoita ja osaajia.

  • Ehdota kurssia! Syyslukukauden kurssiehdotusten määräaika on aina maaliskuun lopussa, kevätlukukauden syyskuun lopussa. Lähetä vapaamuotoinen kurssiehdotus ainealan vastuuhenkilölle sähköpostitse.

Kitaratunti opistotalolla.
Kuva: Marja Väänänen
Sulje

  • Toimialan hallintoon kuuluvat mm. kehittämis-, henkilöstö-, talous-, tietohallinto- ja viestintäpalvelut.
  • Eri alojen asiantuntijoita työskentelee hallinnossa noin 500.
  • Toimistomme sijaitsee Vallilassa. Katso yhteystiedot!

Oletko kiinnostunut töistä toimialamme hallinnossa?

  • Avoimet hallinnon työ- ja korkeakouluharjoittelupaikat löydät sivustolta helsinkirekry.fi.
Näkymä Kalliosta Vallilaan, henkilö etualalla.
Kuva: Heidi Strömberg
Sulje

Opiskelijat ja harjoittelijat

Haluatko kokeilla töitä meillä jo opiskeluaikana tai opiskella uuden ammatin työn ohessa?

Harjoitteluihin ja oppisopimuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa asiantunteva rekrytiimimme osoitteessa rekry.kasko@hel.fi  .

Työkokemusta voi kerryttää jo opiskeluaikana määräaikaisissa sijaisuuksissa. Löydät määräaikaisia tehtäviä Helsinkirekry-sivustolta sekä keikkatöitä Seuren kautta. 

Onko mielessäsi jo tietty paikka, jossa haluaisit olla töissä? Voit olla yhteydessä suoraan päiväkodin johtajaan tai rehtoriin ja tiedustella mahdollisuutta sijaisuuteen.

 

Sulje

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala palkkaa korkeakouluharjoittelijoita erilaisiin hallinnon tehtäviin. Arvostamme opiskelijoiden näkemyksiä, ideoita ja innostusta, ja moni onkin jäänyt harkkarin töistä meille pysyvästi hommiin! Avoimet korkeakouluharjoittelupaikat löydät Helsinkirekry-sivustolta.

Opintoihin sisältyvät harjoittelut järjestetään pääosin suoraan oppilaitoksen kautta. Teemme tiivistä yhteistyötä useiden pääkaupunkiseudun oppilaitosten kanssa. Toimipisteissämme on ympäri vuoden satoja harjoittelijoita oppimassa omaa alaansa käytännössä.

Ystävykset kävelevät kadulla Puu-Käpylässä kesällä.
Sulje

Järjestämme varhaiskasvatuksen lastenhoitajan oppisopimuskoulutusta

  • meillä töissä oleville määräaikaisille varhaiskasvatuksen lastenhoitajille, joilla ei ole vielä pätevyyttä ammattiin
  • päiväkodeissa työkokeilussa oleville TE-toimiston asiakkaille
  • työttömille työnhakijoille rekrytoivana koulutuksena

Hakuja oppisopimuksiin on auki useita kertoja vuodessa. Tiedotamme hakumahdollisuudesta TE-toimiston ja Työllisyyspalveluiden, päiväkodin esihenkilöiden sekä omien somekanaviemme ja nettisivujemme kautta.

Päiväkodin työntekijöitä
Kuva: Maija Astikainen

Perusopetuksen koulunkäyntiavustajien oppisopimukset 

Työskenteletkö koulunkäyntiavustajana koulussamme? Puuttuu sinulta tehtävän edellyttämä kelpoisuus? Sinulla on halutessasi mahdollisuus pätevöityä koulunkäyntiavustajaksi oppisopimuksella. Kysy lisää rekrytiimiltämme rekry.kasko@hel.fi !

Sulje

Kouluttautuminen ja kehittäminen

Meille elinikäinen oppiminen ei ole vain sanahelinää, vaan meillä aidosti opitaan, kehitytään ja kehitetään – yhdessä ja yksilöinä.

Satsaamme onnistumisiin. Kaikkea ei tarvitse osata tai tietää valmiiksi. Apua saa aina, kun pyytää.

Miten hyödyntää kuvia varhaiskasvatuksessa? Miten tukea lapsen toiminnanohjauksen taitoja? Miten kohdata media asiantuntijatyössä?

Tälläkin hetkellä henkilöstöllemme on tarjolla satoja erilaisia osaamista kehittäviä tai valmentavia koulutuksia.

Koulutusten lisäksi asiantuntijamme tarjoavat vertaisoppimisen mahdollisuuksia erilaisissa työpajoissa, foorumeissa ja klinikoissa. Järjestämme myös vertaismentorointia esimerkiksi opettajille, varhaiskasvatuksen opettajille ja päiväkotien varajohtajille. Meillä oppi ei tule vain yhdestä suunnasta, vaan jaamme tietoa ja osaamistamme työyhteisöjen sisällä sekä niiden kesken.

Tässä työssä saan itsekin oppia joka päivä jotain uutta.

Luokanopettaja Ann-Marie

Katso videolta Ann-Marien ajatuksia oppimisesta ja kouluttautumisesta  (avautuu uuteen ikkunaan)

Sulje

Meillä jokainen voi olla mukana kehittämässä.

Kehittämispalvelujen asiantuntijamme ovat kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstön, opettajien ja oppijoiden apuna päivittäisen työn pedagogisessa kehittämisessä, ja uusia toimintamalleja testataan organisaatiossamme laajasti. 

Luomme itse parempaa oppimista, joten on tärkeää pysyä kehityksen aallonharjalla. Arki on meille myös oppimisen paikka. Opimme niin oppijoilta kuin toisiltammekin, ja sitä kautta luomme toimivampaa kasvatusta ja koulutusta kautta palveluiden.

Sulje

Työhyvinvointi

Meillä teet aidosti vaikuttavaa työtä, jolla on suuri merkitys yhteiskunnalle ja kaikenikäisille kaupunkilaisille. Haluamme edistää avointa, oikeudenmukaista ja yhdenvertaista työyhteisökulttuuria, jossa jokaista työntekijää arvostetaan ja kuunnellaan. Kannustamme työntekijöitämme kehittämään osaamistaan haluamallaan tavalla. Mahdollistamme sujuvan työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen ja tarjoamme tapoja liikkua ja harrastaa.​

  • ​Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, ja siksi meillä on aidosti mahdollisuus tehdä vaikuttavaa työtä ja tekoja.​
  • Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla pääset vaikuttamaan niin yksilön kuin yhteisönkin hyvinvointiin ja oppimiseen. Voit kasvaa ja kehittyä työntekijänä sekä jakaa osaamistasi ja oivalluksiasi työyhteisöön.​

  • "Tee työtä, jolla on merkitystä" lunastetaan meillä joka päivä. 

Päiväkotilapsia metsässä.
Kuva: Laura Oja
Sulje

Vastuullisen ja merkityksellisen työn vastapainoksi tarjoamme monipuoliset henkilöstöedut, joiden tavoitteena on tukea ja lisätä työntekijöidemme hyvinvointia.​
 

Henkilöstökortti​

Helsingin kaupungin työntekijöiden henkilöstökortti on avain kaupungin tarjoamiin henkilöstöetuihin. Kortilla saat alennuksia lukuisista helsinkiläisten yritysten tarjoamista tuotteista ja palveluista, esimerkiksi useilta helsinkiläisiltä kuntosaleilta, uimapaikoilta ja liikuntakeskuksilta sekä teattereista, konserteista ja museoista.​
 

Henkilöstöliikunta​

Ryhmäliikuntaa, joogaa, kuntosalitoimintaa, pelivuoroja… Miten sinä haluat liikkua? Henkilöstöliikunta on kaupungin työntekijöiden oma liikuntapalvelu, joka tarjoaa erilaisia liikuntamahdollisuuksia ympäri kaupunkia. Palveluihin kuuluu esimerkiksi yli sata tuntia ohjattua liikuntaa viikossa.​
 

Tukea työmatkalle​

Työmatkaetuna voit valita työmatkasetelit tai polkupyöräedun.​

Työmatkasetelillä saat joukkoliikenteessä alennusta 10 euroa kuukaudessa. Vaihtoehtoisesti kaupunki tukee henkilöstön työmatkapyöräilyä uuden pyörän hankinnalla. Etua voi hakea enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan, ja sen enimmäisarvo on 240 euroa.​

HSL:n kaupunkipyöräkausi on kaikille Helsingin kaupungin työntekijöille ilmainen.​
 

Täydennyskoulutusta​

Tavoitteemme on, että Helsinki on maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia – myös henkilöstöllemme.  ​

Olemme erityisen ylpeitä monipuolisesta täydennyskoulutustarjonnastamme. Kannustamme työntekijöitämme ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan omien kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti sekä jakamaan osaamistaan myös työyhteisöön – meillä ammattitaidostaan saa olla ylpeä!

Sulje

Helsingin kaupungin työntekijänä voit hakea työsuhdeasuntoa!

  • Monen kokoisia asuntoja on eri puolilla Helsinkiä tunnelmallisissa kiinteistöissä hyvillä paikoilla.
  • Asuntoa voivat hakea sekä vakituiset että määräaikaiset Helsingin kaupungin työntekijät. Vuokrasopimus solmitaan toistaiseksi voimassa olevaksi.
  • Työsuhdeasunnoista ei peritä vuokravakuutta.
  • Työsuhdeasuntoa haetaan sähköisesti. Voit samanaikaisesti hakea useampaa kuin yhtä asuntoa.

Tutustu työsuhdeasuntoihin

 

Perhe Kalasatamassa.
Kuva: Maija Astikainen
Sulje

Yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus työelämässä

Helsinki on Suomen monimuotoisin kaupunki, ja sen huomiointi on meille tärkeää sekä rekrytoinnissa että työmme arjessa.

Ihmisoikeuksien Helsinki

Helsingin kaupungin henkilöstön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

  • Helsingin kaupunki edistää aktiivisesti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä arvostaa henkilöstönsä monimuotoisuutta.
  • Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
  • Edistämme aktiivisesti anonyymia rekrytointia, joka onkin toimialallamme jo laajassa käytössä. Lue lisää anonyymista rekrytoinnista!
Sulje

Meille on tärkeää, että työyhteisömme ovat turvallisia tiloja kaikille – niin työntekijöille kuin asiakkaillemmekin. 

  • Helsingin kaupungilla toimii vapaamuotoinen ihmisoikeusverkosto (avautuu uuteen ikkunaan), joka kokoaa työntekijöitä eri toimialoilta ja liikelaitoksista kehittämään yhdessä tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa Helsinkiä. Kuka tahansa kaupungin työntekijä voi osallistua verkoston toimintaan. Lisäksi kaupungilla on myös esimerkiksi Queer Stadi -verkosto (avautuu uuteen ikkunaan), joka on vapaaehtoisuuteen perustuva verkosto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ja kaikille asian edistämisestä kiinnostuneille kaupungin työntekijöille.
  • Panostamme henkilöstömme kouluttamiseen yhdenvertaisuusasioissa. Esimerkiksi Antirasistinen työote -koulutuksen on suorittanut jo yli 4000 varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukioiden ja ruotsinkielisten palveluiden työntekijää. Lue lisää koulutuksesta (avautuu uuteen ikkunaan)!

 

Sulje

Ajankohtaista pedagogiikkaa

Elämä on elinikäinen oppimisen tie vauvasta vaariin. Oppiminen voimaannuttaa, kasvattaa meitä onnistumaan ja kehittää meitä yksilöinä, yhteisöinä sekä yhteiskuntana.

Teemme pedagogiikan pioneerityötä. Isossa organisaatiossa hyödyt ja vaikuttavuus nähdään nopeastikin. Meillä pääset Suomen suurimman kasvatuksen ja koulutuksen työyhteisöön pedagogiikan huippuammattilaisten työkaveriksi.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on mahdollista olla monessa mukana!

Tutustu pedagogiikkaamme tarkemmin Helsinki Oppii -sivustolla. 

Retki-Kettu

Toimialallamme on kehitetty yhdessä varhaiskasvatusalan ammattilaisten ja lasten kanssa kestävän kehityksen Kettu-malli.

  • Mallissa on seitsemän kettua, joiden avulla perehdytään kestävän kehityksen tavoitteisiin ja kestävän tulevaisuuden tekemiseen.
  • Jokaisella ketulla on oma tarinansa, joka vie jonkin kestävyysilmiön äärelle. Esimerkiksi Kokki-kettu ihmettelee jonglööraavan Aavikkoketun kanssa ruoan riittävyyttä (ilmastonmuutos) ja Keksijä-kettu tutkii Lonni-Lokin kanssa muovien uusiokäyttömahdollisuuksia (kiertotalous).
  • Kettujen tarinat eivät tarjoa valmiita vastauksia tai ratkaisuja, vaan jättävät ne avoimiksi. Taustalla on ajatus siitä, että lapset pääsevät itse pohtimaan ja kokeilemaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja keksien, tutkien ja leikkien.
  • Kettu-mallia laajennetaan myös perusopetukseen.

Tutustu Kettu-malliin Helsinki Oppii –sivustolla ja lue

 Kettu-kirja

 

Sulje

  • Moninainen kaupunkimme tarjoaa laajat mahdollisuudet liikkua, tutustua ja kohdata erilaisia ihmisiä ja kulttuuria.
  • Kulttuuripolut muodostavat varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen läpi kulkevan kokonaisuuden. Poluilla varmistetaan, että kaikilla oppijoilla on mahdollisuus tutustua monipuolisesti erilaisiin kulttuurisisältöihin ja -tapahtumiin sekä luoda kulttuuria itse.

Tutustu Helsinki Oppii –sivustolla

Kulttuuripolku

 

Lapsi Lasipalatsin aukiolla.
Sulje

Kaksi lasta tabletin ääressä.

Helsingin tavoitteena on olla lukemisen ja lukutaidon pääkaupunki!

  • Haluamme vahvistaa niin oppijoiden kuin helsinkiläisten lukemisen kulttuuria.
  • Olemme luoneet avointa materiaalia kaikkien hyödynnettäväksi ja materiaalit auttavat hahmottamaan kirjan mahdollisuuksia ilmiönä ja vahvistavat lukuinnon heräämistä. 
  • Minkä kirjan sinä viimeksi luit?

Tutustu materiaaliin Helsinki Oppii -sivustolla 

Lukuaskeleet

 

Sulje