Me haluamme tehdä seniorikeskuksemme asukkaiden arjesta toimivaa ja onnellista. Haluatko tulla mukaan meidän sydämellistä työtä tekevään yhteisöön? Koetko olevasi unelmatyössäsi iäkkäiden parissa.
Haemme aidosti ikääntyneiden hoivatyöstä kiinnostunutta lähihoitajaa osaksi meidän kannustavaa tiimiä vakituiseen työsuhteeseen Itäkeskuksen palvelutaloon.
Itäkeskuksen palvelutalo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Itäkeskuksessa. Olemme 93 iäkkään asukkaan koti. Talomme on aktiivinen toimija, jossa asukkaille järjestetään monipuolisesti tapahtumia arkeen. Suurin osa asukkaistamme sairastaa jonkinlaista muistisairautta. Haemme palvelutaloomme varahenkilöä, joka toimii kolmessa ryhmäkodissa esimiesten tekemien varausten perusteella työvuoron kerrallaan per ryhmäkoti.
Suoritetut LOVE lääkehoitoluvat ovat eduksi. Työn menestyksekäs hoitaminen vaatii vankkaa hoitotyön osaamista ja aktiivisuutta, Apotti osaaminen katsotaan eduksi. Työ on 3-vuorotyötä sisältäen melko paljon iltavuoroja.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.
Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.
Tervetuloa meille tekemään arvokasta työtä!
Kelpoisuusehto:
Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus.
Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Tehtävässä edellytetään LOP/LOVe LOP-lääkeluvan hyväksytty suorittaminen viimeistään koeajan kuluessa.
Tehtävässä edellytetään iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikosrekisteriotteen esittämistä (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §).
Luemme eduksi:
Apotti tukihenkilönä toimiminen ja/tai kinestetiikka toimintamalli työssä.
Sopimusala
SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus
Lisätiedot
Osastonhoitaja Sari Taavitsainen, puh. 040 334 5975, sari.taavitsainen@hel.fi
https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/senioripalvelut/seniorikeskukset/myllypuron-seniorikeskus/itakeskuksen-palvelutalo