Hei, oletko kiinnostunut vaativasta ohjaus-, arviointi- ja hoitotyöstä vammaispalveluissa?
Vaativan moniammatillisen tuen yksikkö Siltamäki on avattu syksyllä 2024. Etsimme joukkoomme yhtä lähihoitajaa. Siltamäki tuottaa asiakkailleen vaativan moniammatillisen tuen jaksoja yhdessä moniammatillisen työryhmän kanssa. Jaksot ovat keskimääräisesti 6-8 viikon mittaisia, joissa asiakkaan tilannetta arvioidaan ja vakautetaan. Asiakkaan tilanteen vakauttaminen on tavoitelähtöistä. Asiakkaalle asetetaan jakson aikana yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa tavoitteet. Tavoitteet voivat liittyä mm. arjen taitoihin, elämän hallintaan, tunteiden säätelemiseen tai käyttäytymisen syiden selvittämiseen. Siltamäen asiakkailla voi olla kehitysvamman tai muun tuen tarpeen lisäksi neuropsykiatrisia, mielenterveyteen tai autismikirjoon liittyviä ongelmia tai haastavaa käyttäytymistä. Asiakkaat ovat pääasiallisesti aikuisia. Yksikössä toteutetaan myös tahdosta riippumatonta erityishuoltoa. Työ alkaa 1.9 tai sopimuksen mukaan.
Tehtävänkuvaus:
Toimit ohjaus-, arviointi ja hoitotyössä moniammatillisessa työryhmässä. Lääkehoito on osa lähihoitajan perustehtävää. Pääset suunnittelemaan yhteistä työtä asiakkaiden sekä muun moniammatillisen työyhteisön kanssa. Lähihoitajan tehtävänä on tukea ja ohjata asiakasta haastavassa elämäntilanteessa, jolloin yritämme yhdessä asiakkaan kanssa löytää ja vahvistaa ratkaisuvaihtoehtoja arjen vaikeisiin tilanteisiin. Lähihoitajan ydintehtävä on toimia arjen asiantuntijana moniammatillisessa työryhmässä, arvioida asiakkaan tilannetta niin asiakkaan kuin moniammatillisen työryhmän kanssa. Lähihoitaja toimii jakson aikana omaohjaajana asiakkaalle, omaohjaajan tehtävään kuuluu suunnitelmien dokumentointi ja asiakkaan arjen kokonaisuuden hallinta. Lähihoitaja tekee myös kotiin vietäviä palveluita asiakkaan omassa toimintaympäristössä, tuemme asiakasta siirtymisessä takaisin omaan toimintaympäristöön tai lapsuuden kotiin.
Työyhteisö:
Siltamäen moniammatilliseen työyhteisöön kuuluu lähihoitajien lisäksi johtava ohjaaja, sosiaaliohjaaja, ohjaaja (AMK), kommunikaatio-ohjaaja, sairaanhoitajia ja kotihuollon ohjaaja. Palveluyksikön päällikkö toimii esihenkilönä ja sinä saat tukea työtehtävässä menestymiseen johtavalta ohjaajalta sekä muulta työyhteisöltä. Siltamäen työryhmään lisäksi moniammatilliseen työyhteisöön kuuluu kehitysvammapoliklinikan erityistyöntekijöitä kuten lääkäri, psykologi ja toimintaterapeutti. Teemme myös tiivistä yhteistyötä asiakkaan sosiaalityön kanssa. Siltamäessä tehtävä työ on vahvasti moniammatillista tiimityötä. Toimimme myös yhteistyössä muiden palvelujen tarjoajien kanssa kuten HUS kehitysvammapsykiatrian palvelut.
Toivomme sinulta:
Työssä menestymiseen auttaa arvioiva työote, paineensietokyky, kokonaisuuksien hallinta, valmentava työote ja hyvät vuorovaikutustaidot. Asenteeltaan ratkaisukeskeinen, kehittävä ja positiivinen lähestyminen arjen ongelmatilanteisiin auttaa työtehtävässä onnistumiseen ja työssä jaksamiseen. Kohtaamme asiakkaat aina arvostavasti ja välittäen, yritämme yhdessä löytää tilanteisiin ratkaisuja tai vaihtoehtoisia toimintamalleja.
Tarjoamme sinulle:
Mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.
Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.
Kelpoisuusehdot:
Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus.
Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Tehtävässä edellytetään LOP/LOVe LOP-lääkeluvan hyväksytty suorittaminen viimeistään koeajan kuluessa
Tehtävässä edellytetään vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien rikosrekisteriotteen esittämistä (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §).
Luemme eduksi:
Kokemuksen kehitysvammapsykiatriassa toimimisesta tai kokemuksen kehitysvammaisten kanssa toimimisesta. Kokemuksen uuden yksikön käynnistämisestä. Lisäksi luemme eduksi sosiaalihuollon Apotti osaamisen ja ymmärryksen vammaispalvelulain mukaisista asiakkaiden dokumenteista sekä kokemuksen yhteisössä toimimisesta.
Sopimusala
SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus