Puheterapeutti, Lasten puheterapia (2 tehtävää)

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Keskitetyt perheiden erityispalvelut, Lasten puheterapia

Oletko sinä puheterapeutti, joka innostuu uusien asiakkaiden vaihtelevista kielellisistä pulmista ja nauttii toimiessaan erilaisissa yhteistyöverkostoissa? Pidät sekä arvioinnista että kuntoutuksesta ja olet avoin kehittämään sekä omaa osaamistasi että yksikkömme toimintaa erilaisten puheterapian asiakasryhmien osalta. Nautit lasten ja nuorten kanssa työskentelystä, mutta ohjaat mielelläsi myös heitä ympäröiviä aikuisia ja yhteisöjä. Me voisimme olla sinun seuraava työyhteisösi!

Yksikössämme on yhteensä 47 puheterapeuttia, joista kolme ruotsinkielisiä. Tällä kertaa etsimme kahta puheterapeuttia hoitamaan suomenkielisten vakanssien sijaisuuksia.
Sijaisuudet ovat Itäkadun perhekeskuksessa (Itäkatu 11, ajalla 18.8.2025-31.5.2026) sekä Kamppi-Ruoholahden perhekeskuksessa (Malminkatu 3F ja Itämerenkatu 5 A, työviikko jakaantuu molempiin toimipisteisiin, ajalla 3.8.-31.12.2025).

Helsingin lasten puheterapiassa työtehtäviisi kuuluu lasten ja nuorten puheen, kielen sekä syömisen taitojen kehityksen tutkiminen, seuranta ja kuntoutus. Työsi sisältää myös asiakkaan ympäristön ohjauksen ja mahdollisten jatkotutkimusten järjestämisen moniammatillisessa yhteistyössä. Asiakkaamme ovat 0-16-vuotiaita ja he tulevat palveluumme terveydenhuollon lähettäminä. Valtaosa asiakkaistamme on alle kouluikäisiä. Useimmiten puheterapiatapaamiset aloitetaan tutkimuksista ja hoidon tarpeen arvioinnista, mutta jonkin verran asiakkaita tulee myös suoraan erikoissairaanhoidosta. Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. lastenneuvola, neuvolan psykologit ja neuropsykologit, toimintaterapeutit sekä varhaiskasvatus, koulut ja sosiaalitoimi. Perhekeskusmallissa kehitämme monialaisen yhteistyön tekemistä asiakkaan parhaaksi. Isossa joukossa on voimaa, ja keskinäinen konsultointimme toimii hyvin. Aloittavana puheterapeuttina saat myös henkilökohtaisen mentorin, ja tukenasi on kokeneiden puheterapeuttien vetämä tutor-ryhmä.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.

Haastattelut järjestetään johtavan puheterapeutin toimesta 2.-17.6. välisenä aikana ja valintapäätös tehdään ennen juhannusta.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.

Kelpoisuusehto:

Filosofian maisteri logopedian koulutusohjelmasta. Myös loppuvaiheen logopedian opiskelijat huomioidaan haussa.

Lisäksi valmiilta puheterapeutilta edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994, 1200/2007) mukainen laillistus Suomessa.

Kielitaitovaatimuksena suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.

Tehtävässä edellytetään rikosrekisteriotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Luemme eduksi:
- kokemuksen moniammatillisesta työstä kuntoutuksessa
- innostuksen ryhmämuotoisten terapiamenetelmien käyttöön
- kokemuksen Apotti-potilastietojärjestelmän käytöstä
- työskentelyn täydellä viikkotyöajalla

Sopimusala

SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus

Lisätiedot

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Psykologi, Lastensuojelun perhehoito

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lastensuojelu ja perhesosiaalityö

Haku päättyy: 19.5.2025 - 15:00
Palvelussuhde: 1.7.2025 - 18.3.2026

Fysioterapeutti, Töölön seniorikeskus

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Töölön seniorikeskus/ terapiapalvelut

Haku päättyy: 20.5.2025 - 15:00
Palvelussuhde: 26.5.2025 - 15.2.2026

Ohjaaja (AMK), Munkkiniemen palvelutalo

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Munkkiniemen palvelutalo

Haku päättyy: 20.5.2025 - 15:00
Palvelussuhde: 1.6.2025 - 23.8.2026
Katso kaikki ammattialan tehtävät