Nautitko vaihtelevista työtehtävistä, viihdyt asiakkaiden parissa ja hallitset keittiötyöt sujuvasti? Etsimme ruokapalvelutyöntekijöitä tammikuussa avautuvaan Stadin ammattiopiston keittiöön. Meillä pääset vaikuttamaan uuden tiimin toimintatapoihin ja luomaan yhdessä arjen, joka toimii!
Ruokapalvelutyöntekijänä työskennellessäsi toimit osana Palvelukeskus Helsingin monipalvelut-yksikköä, jonka henkilöstö tuottaa ruoka- ja puhtauspalveluita kaupungin eri yksiköissä. Stadin ammattiopiston keittiössä varmistamme, että asiakkaamme saavat maittavaa ja ravitsevaa ruokaa vuoden jokaisena päivänä. Tässä tehtävässä pääset osaksi näistä ruokapalveluista vastaavaa, ammattitaitoista tiimiämme!
Roihupellon kampus avaa ovensa vuoden 2026 alussa, ja pääset mukaan avaamaan täysin uutta kohdetta. Käytössäsi on moderni, kokonaan uusi keittiö sekä laadukkaat laitteet työsi tueksi. Kampuksella ruokailijoita on aluksi reilu 1000 päivittäin, ja määrän odotetaan kasvavan toiminnan kehittyessä, pääset siis osaksi kasvavaa ja kehittyvää ympäristöä.
Tiimissä työskentelee lisäksesi ruokapalveluvastaava, kolme kokkia, viisi kokoaikaista ja yksi kuuden tunnin ruokapalvelutyöntekijä.
Mitä pääset tässä tehtävässä tekemään?
Tehtäväsi sisältää osallistumista keittiön päivittäiseen toimintaan sekä asiakaspalvelutehtäviin. Valmistat maistuvia lisäkesalaatteja ja huolehdit maistuvat tarjottavat kahvilan vitriiniin, huolehdit puhtaanapidosta ja astiahuollosta. Lisäksi pääset osallistumaan salin toimintaan ja kassatyöskentelyyn. Tavoitteemme on löytää tiimiimme monipuolisesta työnkuvasta innostuvia ammattilaisia, jotka viihtyvät sekä asiakaspalvelussa kahvilassa ja ruokasalissa, sekä keittiön puolella huolehtien salaattien valmistuksesta ja astiahuollon tehtävistä osallistuen myös kahvitilausten toimituksiin. Kohtaat työssäsi päivittäin paljon ihmisiä, joten odotamme sinulta ammattimaista ja lämminhenkistä asiakaspalveluasennetta.
Onnistut tehtävässä, jos
• sinulla on soveltuva koulutus tai vastaavaa työkokemusta,
• olet suorittanut hygieniapassin,
• olet omatoiminen ja huolellinen sekä
• pärjäät suomen kielellä työtilanteissa.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle kokoaikaisen ja vakituisen työpaikan, jossa työaikasi on säännöllinen ja ennakoitava, arkisin klo 7-18.30 välillä. Satunnaisesti saattaa tilaisuuksia olla myös viikonloppuisin, toivommekin joustavuutta työaikojen suhteen.
Tarjoamme Suomen suurimman työnantajan vakauden lisäksi kattavat edut hyvinvointisi tueksi, kuten runsaat lomaedut jopa 38 arkipäivää, kokemuslisät (5 vuoden kokemuksella 3 % ja 10 vuoden kokemuksella 8 %), kaupunkipyöräedun, ePassi Flex-edun, joka sisältää liikunta- ja kulttuuriedun, työsuhdematkalippuedun sekä hyvinvointiedun (maksimissaan 550 €/kalenterivuosi) ja lounasedun. Voit itse vaikuttaa ansioihisi erilaisilla palkkioilla, minkä lisäksi kaupungin työntekijöillä on etusija Auroranlinnan asuntoihin.
Miten rekrytointiprosessi etenee?
Mikäli koet, että tämä työ voisi olla juuri sinua varten, jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Ennen työn aloittamista valituksi tulleen henkilön tulee esittää hyväksytty työterveyshuollosta saatava työhöntulotarkastuslausunto ja rikosrekisteriote.
Kiinnostuitko? Odotamme jo innolla hakemustasi!
Sopimusala
KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Kaisa Ruoho, palveluesihenkilö
tiistaisin ja perjantaisin klo 9.00-11.00.
puh. 09-310 26074