Oletko innokas ja vastuuntuntoinen ruoanvalmistuksen ammattilainen, joka etsii uusia haasteita työuralleen? Meillä pääset vaikuttamaan uuden tiimin toimintatapoihin ja luomaan yhdessä arjen, joka toimii!
Ruokapalveluvastaavana työskennellessäsi toimit osana Palvelukeskus Helsingin monipalvelut-yksikköä, jonka henkilöstö tuottaa ruoka- ja puhtauspalveluita kaupungin eri yksiköissä. Tammikuussa 2026 avautuvassa Stadin ammattiopiston keittiössä varmistamme, että asiakkaamme saavat maittavaa ja ravitsevaa ruokaa vuoden jokaisena päivänä. Tässä tehtävässä pääset osaksi näistä ruokapalveluista vastaavaa, ammattitaitoista tiimiämme!
Roihupellon kampus avaa ovensa vuoden 2026 alussa, ja pääset mukaan avaamaan täysin uutta kohdetta. Käytössäsi on moderni, kokonaan uusi keittiö sekä laadukkaat laitteet työsi tueksi. Kampuksella ruokailijoita on aluksi reilu 1000 päivittäin, ja määrän odotetaan kasvavan toiminnan kehittyessä, pääset siis osaksi kasvavaa ja kehittyvää ympäristöä. Tiimissä tulee työskentelemään lisäksesi kolme kokkia, kuusi kokoaikaista ja yksi kuuden tunnin ruokapalvelutyöntekijä.
Mitä pääset tässä tehtävässä tekemään?
Ruokapalveluvastaavana sinulla on mahdollisuus loistaa suunnittelu-, keittiö- ja asiakaspalvelutehtävissä. Olet avainhenkilö keittiön sujuvuuden, työtehtävien organisoimisen ja ohjauksen varmistamisessa, osallistuen samalla itse päivittäisiin keittiöaskareisiin. Tehtäviisi kuuluvat tilausten käsittely, kulutuksen ja hävikin seuranta, lisukkeiden valmistus ja ruoan esillepano. Kohtaat päivittäin monia ihmisiä, joten odotamme sinun kohtaavan asiakkaat ammattitaitoisesti ja suurella hymyllä.
Onnistut tehtävässä, jos
• sinulla on soveltuva koulutus tai vastaavaa työkokemusta,
• olet taitava organisoija ja kykenet toimimaan hektisessä ympäristössä,
• olet suorittanut hygieniapassin,
• hallitset sujuvasti suomen kielen, muu kielitaito on plussaa,
• toimit työssä positiivisena esimerkkinä ja tiimipelaajana.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle kokoaikaisen ja vakituisen työpaikan, jossa työaikasi on säännöllinen ja ennakoitava, pääsääntöisesti arkisin klo 7-15 välillä. Kahvila palvelee asiakkaita klo 18.00 saakka, ja vaikka tehtävät ajoittuvat lähes täysin arkipäiville, satunnaisesti saattaa tilaisuuksia olla myös viikonloppuisin. Toivommekin siis joustavuutta työaikojen suhteen.
Tarjoamme Suomen suurimman työnantajan vakauden lisäksi kattavat edut hyvinvointisi tueksi, kuten runsaat lomaedut jopa 38 arkipäivää, kokemuslisät (5 vuoden kokemuksella 3 % ja 10 vuoden kokemuksella 8 %), kaupunkipyöräedun, ePassi Flex-edun, joka sisältää liikunta- ja kulttuuriedun, työsuhdematkalippuedun sekä hyvinvointiedun (maksimissaan 550 €/kalenterivuosi) ja lounasedun. Voit itse vaikuttaa ansioihisi erilaisilla palkkioilla, minkä lisäksi kaupungin työntekijöillä on etusija Auroranlinnan asuntoihin.
Miten rekrytointiprosessi etenee?
Mikäli koet, että tämä työ voisi olla juuri sinua varten, jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Ennen työn aloittamista valituksi tulleen henkilön tulee esitettää hyväksytty työterveyshuollosta saatava työhöntulotarkastuslausunto ja rikosrekisteriote.
Kiinnostuitko? Odotamme jo innolla hakemustasi!
Sopimusala
KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Kaisa Ruoho, palveluesihenkilö
tiistaisin ja perjantaisin klo 9.00-11.00.
puh. 09-310 26074