Kasvatus ja ohjausalan tuntiopettaja (2 tehtävää)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Stadin ammattiopisto, Kampus 1

Ammatillinen opetustyö Stadin AO:ssa tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia niin opettajille kuin opettajuudesta haaveileville. Mikäli haluat tehdä vaihtelevaa ja osaamistasi kehittävää opetustyötä osana välitöntä työyhteisöä, jatka lukemista!

Haemme Stadin ammattiopistoon, Teollisuuskadun toimipaikkaan kahta (2) kasvatus- ja ohjausalan tuntiopettajaa vakinaiseen virkasuhteeseen 1.1.2026 alkaen. Kasvatus- ja ohjausalan tuntiopettajan työtehtäviin kuuluu opetus- ja ohjaustyö kasvatus- ja ohjausalan perus- ja ammattitutkinnoissa sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa (kasvatuksen sisältöihin liittyvissä tutkinnon osissa). Työ edellyttää mahdollisuutta työskennellä vaihtuvissa oppimisympäristöissä, työpaikoilla ja työelämän verkostoissa.

Opettaja toimii oppimisyhteisön jäsenenä huolehtien opiskelijoiden ohjauksesta ja yksilöllisten polkujen toteutuksesta yhdessä muun tiimin kanssa. Opettajan tehtävänä on työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaaminen ja näyttöjen arviointi. Opettaja osallistuu aktiivisesti työelämäyhteistyöhön ja pedagogisten käytäntöjen kehittämiseen yhteistyössä tiimien kanssa.

Miksi tulla Stadin ammattiopistoon ammatilliseksi opettajaksi?

Opettajan työ meillä on mielenkiintoista ja kehittävää. Pääset jakamaan omaa osaamistasi tulevaisuuden tekijöille! Saat hyvän työyhteisön ja kollegiaalisen tuen. Työssä yhdistyvät tiimityön vahvuudet ja autonomian tuoma vapaus oman opetuksen suunnitteluun ja järjestämiseen. Tiimin ja oppimisyhteisön avulla pääset nopeasti kiinni opetustyöhön. Työsi opettajana nivoutuu työelämään valmentautumisen tukemiseen. Tulevaisuuden tekijöiden valmentaminen ja alan osaamisen kehittäminen on palkitsevaa työtä!

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Arvostamme monipuolista työelämätuntemusta, liiketoimintaosaamista ja vieraskielisten opetuskokemusta. Odotamme sinulta lisäksi kokemusta digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämisestä.

Osa hakijoista kutsutaan hakemuksen perusteella video- ja ryhmähaastatteluun. Ryhmähaastattelut toteutetaan keskiviikkona 26.11.2025 klo 12-16.00 välisenä aikana. Yksilöhaastattelut vakituisiin tehtäviin pidetään maanantaina 1.12.2025.

Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä!
Lisätietoja tehtävästä antaa vs. koulutuspäällikkö Ismo Korhonen ( ismo.korhonen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) ).
ja puh. 0405207356, 27.10. klo 12-13.00 sekä 30.10. klo 15-16.00 .

Odotamme hakemustasi!

Kelpoisuusvaatimus:

Kelpoisuusehdot ja kielitaitovaatimus määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuuden 13 §:n ja 17 §:n säännösten mukaan.

Ammatillisten tutkinnon osien opetusta on oikeutettu asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) 13 d §:n mukaisesti antamaan myös henkilö, joka otetaan opettajaksi ehdolla, että hän kolmen vuoden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta suorittaa kohdassa 13 § tarkoitetut opettajan pedagogiset opinnot.

Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.

Hakijan on lääkärintodistuksella osoitettava olevansa terveydentilaltaan sopiva virkaan, mikäli tulee valituksi.

Virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Edellytämme laaja-alaista koulutusta ja tuoretta työkokemusta varhaiskasvatuksessa. Arvostamme myös vastaavissa soveltuvissa yhteyksissä tehdyistä kasvatusalan työtehtävistä lasten ja nuorten parissa, sekä aktiivista otetta työelämän edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Olet kiinnostunut opiskelijoiden yksilöllisistä oppimisen tarpeista. Sinulla on kykyä tukea erilaisia opiskeluvalmiuksia omaavia opiskelijoita osaamistavoitteiden saavuttamisessa opiskelijan opintojen aikana, sekä aktiivista otetta työelämän edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Lisäksi luemme eduksi hyvät tiimi-, vuorovaikutus- ja ohjaustaidot, kokemusta opiskelijoiden ohjauksesta erilaisissa oppimisympäristöistä sekä näyttöjä edellä mainituista työtehtävistä ja digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämisessä. Luemme eduksi myös yrittäjähenkisen lähestymistavan työelämän tulevaisuuden osaajien kanssa.

Sopimusala

OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

koulutuspäällikkö Ismo Korhonen
040 5207356
ismo.korhonen@hel.fi
Soittoajat: 27.10. klo 12-13.00 ja 30.10. klo 15-16.00.

https://stadinao.hel.fi/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Päätoiminen tuntiopettaja, media-ala

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, Kampus 2

Haku päättyy: 3.11.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.1.2026

Tuntiopettaja, äidinkieli ja suomi toisena kielenä, Ovet auki duuniin-hanke (2 tehtävää)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Stadin ammattiopisto, Kampus 1

Haku päättyy: 3.11.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.1.2026 - 31.12.2027
Katso kaikki ammattialan tehtävät