Oletko sinä eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ja perheiden parissa työskennellyt varhaiskasvatuksen opettaja? Haemme s2-opettajaa työpariksi toiselle s2-opettajallemme keskiselle varhaiskasvatusalueelle.
Alueellamme toimii 21 varhaiskasvatusyksikköä sekä leikkipuistoja ja nämä on jaettu kahden s2-opettajan kesken. Tässä tehtävässä pääset tekemään yhteistyötä moniammatillisesti.Työskentelet tiiviisti yhdessä alueen toisen s2-opettajan ja alueellisten varhaiskasvatuksen kiertävien erityisopettajien sekä eri asiantuntijoiden ja yksiköiden henkilöstön kanssa. Osallistut myös oppilashuoltotyöhön.
Meillä saat ideoida ja toteuttaa uudenlaisia ja vaikuttavia toimintamalleja kielen oppimisen tukemiseen ja inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen varhaiskasvatuksessa. Tehtävä koostuu kiertävästä työstä päiväkodeissa sekä työskentelystä työhuoneella. Työnkuvaasi kuuluu mm. ohjata, tukea sekä perehdyttää kieli- ja kulttuuritietoisen toiminnan suunnittelua sekä toteuttamista ja arviointia. Lisäksi havainnoit lapsiryhmien toimintaa ja kehität kieli- ja kulttuuripedagogiikkaa yhdessä muun moniammatillisen tiimin ja verkoston kanssa sekä toimit esihenkilön asiantuntijatyöparina kieli- ja kulttuuritietoisen varhaiskasvatuksen kehittämisessä.
Meillä on aktiivinen alueellinen verkosto, josta saat tukea työhösi. Lisäksi saat tukea työssä onnistumiseen päiväkodin johtajilta ja aluepäälliköltä sekä kattavat kouluttautumismahdollisuudet ammattitaitosi kehittämiseksi.
Tässä tehtävässä pääset tekemään vaikuttavaa työtä kielen oppimisen saralla monikielisten lasten näkökulmasta sekä luomaan toimivia oppimisympäristöjä ja toimintamalleja. Sinulla on pedagogista osaamista sekä kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoista varhaiskasvatusosaamista. Tärkeää on myös hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, koordinointi- ja organisointikyky sekä taitoa jakaa tietoa henkilöstölle ja esihenkilöille. Toivomme, että innostuisit myös työn kehittämisestä.
Rekrytoiva esihenkilö Sirpa kertoo mielellään tehtävästä lisää. Tavoitat hänet sähköpostilla sirpa.juuri@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Sopimusala
OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Sirpa Juuri, sirpa.juuri@hel.fi
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus