Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Puotila, Puotila

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Puotila, Varhaiskasvatusyksikkö Puotila

Hae meille varhaiskasvatusyksikkö Puotilaan varhaiskasvatuksen opettajaksi!

Varhaiskasvatusyksikkö Puotila sijaitsee kolmessa eri toimipisteessä hyvien liikenneyhteyksien ja luonnon läheisyydessä. Päiväkotimme on jo pitkään ollut tärkeä osa Puotilan lapsiperheiden arkea ja siitä olemme ylpeitä.

Pitkän kokemuksemme kaveriksi olemme halunneet liittää lapsen näköisen ja kokoisen varhaiskasvatuksen kehittämisen, jossa lapset ja aikuiset saavat ihmetellen oivaltaa yhdessä tätä monimuotoista maailmaa. Meillä Puotilassa ei ole yksittäistä pedagogista painopistettä vaan haluamme lapsillemme monipuolista ja rikasta varhaiskasvatusta unohtamatta kuitenkaan, että leikkiminen ja liikkuminen ovat lapsille kaikkein tärkeimpiä asioita heidän lapsuudessaan.

Lapsiryhmissämme päivät ovat toimintaa ja elämää täynnä. Meille on tärkeää, että toimit kunnioittavassa vuorovaikutuksessa lapsen kanssa, osaat pysähtyä hetkeen ja innostua leikeistä ja monipuolisesta tekemisestä yhdessä lasten kanssa.

Päiväkodissa työskentelet osana moniammatillista kasvattajayhteisöä yhdessä varhaiskasvatuksen opettajien, muiden lastenhoitajien, avustajien ja erityisopettajien kanssa. Työssäsi vastaat yhdessä muun kasvattajatiimin kanssa lasten kasvatuksesta, opetuksesta ja hoidosta hyvässä yhteistyössä huoltajien kanssa. Meille yhteinen tekeminen on tärkeää ja tästä syystä huolehdimme toisistamme auttaen ja tukien tilanteessa kuin tilanteessa.

Tule tuunaamaan kanssamme yhteisöllisyyteen, iloisuuteen ja rohkeuteen perustuvaa toimintakulttuuria 1-3-vuotiaiden lasten ryhmässä.

Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.

Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

Sopimusala

OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Satakieli, Viikki

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Viikki, Varhaiskasvatusyksikkö Kamomilla-Satakieli-Tähkä

Haku päättyy: 12.8.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 18.8.2025

Varhaiskasvatuksen sosionomi, päiväkoti Tahvonlahti, Laajasalo

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Laajasalo, Varhaiskasvatusyksikkö Nalle-Tahvonlahti

Haku päättyy: 13.8.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 18.8.2025

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Leppäsuo, Leppäsuo

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Leppäsuo, Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Haku päättyy: 25.8.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.9.2025
Katso kaikki ammattialan tehtävät