Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Päiväkoti Alku, Käpylä (2 tehtävää)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Päiväkoti Alku

Tule varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi päiväkoti Alkuun, varhaiskasvatusyksikkö Alku-Koskelaan!

Päiväkoti Alku sijaitsee vehreässä Käpylässä, Käpylän kirjaston yläkerrassa. Päiväkodin tilat on rakennettu väljiksi ja valoisiksi, ja kaikilla kolmella ryhmällämme on omat, toimivat ryhmätilat. Voit tulevana vuonna päästä työskentelemään joko 8 lapsen pienessä ryhmässä, jossa on 2-3-vuotiaita lapsia tai isommassa 3-4-vuotiaiden ryhmässä.

Toimintaamme ohjaavat sensitiivisyys sekä lapsen yksilöllisyyden arvostaminen. Luotamme avoimeen vuorovaikutukseen, jossa jokaisella on taito tuoda oma näkemyksensä esiin ja kuunnella toisia. Toivomme sinulta kiinnostusta kehittävään työtapaan ja innostusta leikkiympäristön kehittämiseen. Työsi tukena on tarvittaessa myös yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä varhaiskasvatuksen sosionomi.

Työyhteisönäsi on päiväkoti Alkun kolmen ryhmän kasvattajat, jotka odottavat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot omaavaa, positiivista ja oma-aloitteista tiimikaveria mukaan kehittämään ja toteuttamaan hyvää varhaiskasvatusta. Jos tämä kuulostaa sinulta, hae meille!

Miksi töihin meille?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana suunnittelet ja toteutat pedagogisesti painottunutta hoitoa, kasvatusta ja opetusta yhdessä muun henkilöstön kanssa varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman, Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman, esiopetussuunnitelman ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Vastaat lasten tarpeista päivittäisessä toiminnassa ja edistät lapsen terveyttä ja hyvinvointia.

Kelpoisuusehdot:

Edellytämme, että sinulla on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita olet täydentänyt riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018 3 § ja 4 §). Kelpoisuusvaatimuksen täyttää myös Opetushallituksen ulkomaisen koulutuksen perusteella tekemä tunnustamispäätös kelpoisuudesta haettavaan tehtävään.

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Sopimusala

KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Päiväkodin johtaja Jaana Majapuro
09 31044042

Päiväkodin varajohtaja Alessandra Fasulo
09 31044041

https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-alku

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, varahenkilö, Varhaiskasvatusyksikkö Nalle-Tahvonlahti, Laajasalo

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, kaakkoinen suurpiiri, Varhaiskasvatusyksikkö Nalle-Tahvonlahti

Haku päättyy: 20.7.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 1.9.2026

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, päiväkoti Riihitonttu, Munkkiniemi (2 tehtävää)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Kaartintorppa - Riihitonttu - perhepäivähoito Länsi

Haku päättyy: 24.7.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 3.8.2026 tai sopimuksen mukaan

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, vahvistettu henkilöstömäärä, päiväkoti Jaala, Jätkäsaari

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Ruoholahden lastentalo-Jaala, Päiväkoti Jaala

Haku päättyy: 28.7.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 1.9.2026 tai sopimuksen mukaan
Katso kaikki ammattialan tehtävät