Varhaiskasvatuksen sosionomi, yhdenvertaisuuslisä, päiväkoti Kurki, Kurkimäki

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kurkimäki, Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki

Kaikille tässä päiväkodissa työskenteleville tehtävän tutkintovaatimukset omaaville työntekijöille maksetaan peruspalkan lisäksi määräaikaista alueellista yhdenvertaisuuslisää 150€/kk 31.10.2025 asti. Alueellisen yhdenvertaisuuslisän tavoitteena on ennaltaehkäistä varhaiskasvatuksen alueellista eriarvoistumista.

Etsimme päiväkoti Kurkeen varhaiskasvatuksen sosionomia 3-5-vuotiaiden lasten ryhmään.

Meillä tehdään töitä innostuneesti ja lapsia kuunnellen. Kauden tavoitteemme liittyvät lasten sensitiiviseen kohtaamiseen ja leikkiin. Viimeisimmän Kunta10 -kyselyn tulosten mukaan yksikkömme vahvuuksia ovat yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen. Kurjessa on lämmin ilmapiiri, joka toivottaa erilaiset työntekijät tervetulleeksi.

Toivomme sinulta taitoa kohdata lapset sensitiivisesti ja lämpimästi. Sujuva tiimityöskentely ja halu kehittää omaa työtä, on myös tärkeää. Työsi lapsiryhmässä on monipuolista. Toivomme sinun osallistuvan erityisesti ryhmässä uusien lasten turvallisen aloituksen tukemiseen, lasten ryhmäytymisen ja osallisuuden vahvistamiseen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen. Myös perheiden tukeminen kasvatustyössä kuuluu työhösi.

Meillä ei tarvitse tehdä töitä yksin. Yksikkömme varhaiskasvatuksen sosionomit ovat yhdessä avainasemassa kehittäessämme yhteistyötämme huoltajien kanssa entistä yhteisöllisempään suuntaan. Otamme ilolla vastaan ideasi työn kehittämisestä.

Yksikössämme on kolmostason varajohtaja, joka on ryhmissä pedagogisena tukena ja apuna. Monikielinen ohjaaja on myös tiiviisti toiminnassa mukana. Yksikkö veo konsultoi lasten tukiasioihin liittyen ja on mukana ryhmien toiminnassa. Tämän lisäksi alueen asiantuntijoilta saa vahvaa tukea työhön.

Pääset vaikuttamaan omaa työtäsi koskeviin asioihin varhaiskasvatusyksikön kokouksissa. Kokoonnumme myös säännöllisesti työstämään toimintakulttuuria ja syventämään pedagogista osaamista pedapalavereihin. Alueemme varhaiskasvatuksen sosionomit kokoontuvat säännöllisesti yhteen kehittämään työtään.

Päiväkoti Kurjesta on hyvät yhteydet oppimisretkille ympäri kaupunkia. Retkeilyyn löytyy hyviä kohteita myös lähimetsistä ja puistoista.

Varhaiskasvatuksen sosionomina suunnittelet, arvioit ja toteutat varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja tuet lapsen yksilöllistä oppimista Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti yhdessä tiimin ja työyhteisön kanssa.

Rakennat lapsiryhmäsi toimintakulttuuria ja oppimisympäristöä. Tuet lapsen sosiaalista kasvua yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseneksi ja jäsenenä. Tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön ja siten edistät yhdenvertaisuuden toteutumista.

Helsingin kaupungilla toimii varhaiskasvatuksen sosionomien verkosto, josta saa kollegiaalista tukea ja
mahdollisuuden verkostoitua muiden varhaiskasvatuksessa toimivien sosionomien kanssa.

Miksi töihin meille?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Edellytämme, että sinulla on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla (540/2018 27§).

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen sosionomina Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Varhaiskasvatusyksikkö Jollas-Poikkilaakso-Puuskakulma, Jollas

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Jollas, Varhaiskasvatusyksikkö Jollas-Poikkilaakso-Puuskakulma

Haku päättyy: 19.5.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2025

Kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Eteläinen varhaiskasvatusalue

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatus ja esiopetus, Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen alueelliset palvelut 1, eteläinen suurpiiri

Haku päättyy: 19.5.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2025

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, varhaiskasvatusyksikkö Pensseli-Suopursu-Vaahteramäki, Pikku Huopalahti

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Pikku Huopalahti, Varhaiskasvatusyksikkö Suopursu-Vaahteramäki

Haku päättyy: 19.5.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 04.08.2025
Katso kaikki ammattialan tehtävät