Kaikille tässä päiväkodissa työskenteleville tehtävän tutkintovaatimukset omaaville työntekijöille maksetaan peruspalkan lisäksi määräaikaista alueellista yhdenvertaisuuslisää 150€/kk 31.10.2025 asti. Alueellisen yhdenvertaisuuslisän tavoitteena on ennaltaehkäistä varhaiskasvatuksen alueellista eriarvoistumista.
Tämä työpaikkailmoitus kannattaa lukea tarkkaan läpi! Etsimme päiväkoti Ahtiin integroituun erityisryhmään opettajaa.
Ahdissa on sitoutunutta ja hyvin toistensa kanssa toimeentulevaa henkilökuntaa. Kannustamme ja kehumme toisia sekä olemme tarvittaessa toistemme tukena. Integroidussa erityisryhmässä työskentelee lisäksesi pätevä varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä pätevä lastenhoitaja. Pääsisit siis mukaan tiimiin, johon on luotu toimivat pohjat, mutta jossa saat kuitenkin vaikuttaa ja olla osana luomassa lapsille parasta jokaista päivää. Erilaisissa kyselyissä, mm. Kunta10- ja Fiilari- kyselyt on noussut esiin erityisenä vahvuutena työyhteisö ja sen toimivuus. Yksikössämme on myös tp-opettaja sekä monikielinen ohjaaja, jotka tukevat jokaista ryhmää ja opettajaa tarpeen vaatiessa mm. kielenkehitykseen liittyvissä asioissa. Eikö olisikin mahtavaa olla osa kyseistä työyhteisöä?
Vuosaari ympäristönä tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluille. Läheltä löytyy merta, metsää, leikkipuistoja sekä keskustaankin päin pääsee metrolla erityisen kätevästi. Opettajille on tarjolla tarpeeksi sak-aikaa sekä säännölliset koko yksikön yhteiset opekokoukset, joissa käsitellään yhdessä keskustellen erilaisia pedagogisia ja muita varhaiskasvatukseen liittyviä kysymyksiä. Meidän toiminnassamme painottuu suomen kielen harjoittelu, leikki ja tunne- sekä kaveritaidot. Yksikössämme on paljon suomea toisena kielenään puhuvia lapsia, joten toivomme sinulta kiinnostusta erityisesti s-2 lasten kanssa työskentelyyn.
Näiden kaikkien kehumisten jälkeen nousee esille varmasti kysymys, että voiko tämä kaikki olla totta. Suosittelen itse tulla tutustumaan ja toteamaan, että joskus asiat vain ovat hyvin ja toimivat loistavasti!
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten tukea työmatkoihin ja jopa 400 euron kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiedun. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
päiväkodinjohtaja
Anssi Manninen
09 310 62721
anssi.manninen@hel.fi