Kaikille tässä päiväkodissa työskenteleville tehtävän tutkintovaatimukset omaaville työntekijöille maksetaan peruspalkan lisäksi määräaikaista alueellista yhdenvertaisuuslisää 150€/kk 31.10.2025 asti. Alueellisen yhdenvertaisuuslisän tavoitteena on ennaltaehkäistä varhaiskasvatuksen alueellista eriarvoistumista.
Haluaisitko tehdä töitä unelmatiimin kanssa pienten lasten parissa vehreässä ja valloittavassa Itä-Helsingissä?
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa päiväkoti Kontulaan 1-3-vuotiaiden ryhmään. Päiväkoti muuttaa uudisrakennushankkeen myötä väistötiloihin, jota odotamme innolla. Pääset meillä yhdessä tiimisi kanssa suunnittelemaan uutta lapsia oppimaan kannustavaa oppimisympäristöä. Väistötiloissa kaikilla ryhmillä on omat turvalliset lapsen kasvua ja kehitystä tukevat tilat, sali liikkumista varten!
Päiväkoti Kontulassa sinua odottaa moninainen, kielellisesti ja kulttuurisesti rikas työyhteisö ja lapsiryhmät. Inklusiivisessa varhaiskasvatuksessamme jokainen lapsi saa loistaa omana itsenään! Otamme erilaiset perheet huomioon toiminnassa mm. kulttuurisen juhlakalenterin ja yhteisten tapahtumien muodossa. Vahvuutenamme on värikäs, toiminnasta innostuva ja luova työyhteisö, joka tekee yhteistyötä yli ryhmärajojen lapsen etu edellä.
Panostamme sensitiiviseen kohtaamiseen, myönteiseen vuorovaikutukseen ja lapsia osallistavan toimintakulttuurin ylläpitämiseen Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä kielitaidon kehittymisen tukemisessa. Vahvuutenamme on lukemiseen innostava ja lukutaitoa vahvistava pedagogiikka. Kehitämme lasten kanssa leikkiympäristöjä ja retkeilemme säännöllisesti lähiympäristön luonto-, liikunta- ja kulttuurikohteissa. Työyhteisömme on tavoitteellinen ja työhönsä panostava. Olemme kasvattaneet systemaattisesti yhteisömme sosiaalista pääomaa tukemaan jokaisen onnistumista työssään! Pidämme kaikkia työyhteisön jäseniä tärkeinä ja merkittävinä.
Odotamme sinun kohtaavan lapset, huoltajat ja työtoverit arvostavasti ja myönteisesti. Innostut työstäsi moniammatillisessa tiimissä. Pidät tärkeänä kaikkia arjen arvokkaita tilanteita suunnitellessasi ja toteuttaessasi lapsia osallistavaa kokopäiväpedagogiikkaa. Toivomme sinun voivan käyttää vahvuuksiasi työssäsi ja kuulemme niistä mielellämme lisää!
Meillä Kontulassa varhaiskasvatuksen opettajat saavat tukea toisiltaan säännöllisesti kokoontuvissa pedagogisissa tapaamisissa sekä yhteissuunnitteluajoilla. Yksikössämme on toimivat ja selkeät rakenteet yhteisen toimintakulttuuriin arviointiin ja kehittämiseen.
Yksikkömme vahvuutena on mahdollisuutemme tukea tiimien työtä eri tavoin. Meillä työskentelee monikielinen ohjaaja, jolta saa apua monikielisyyden huomioimisessa sekä perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Yksikkömme varhaiskasvatuksen erityisopettaja vahvistaa inklusiivisia toimintatapojamme ryhmissä työskentelemällä sekä konsultoimalla lasten tuen tarpeista. Lapsiryhmien pedagogiikkaa tukee ja vahvistaa ei- mitoituksessa oleva varhaiskasvatuksen opettaja. Hallinnollinen varajohtaja vahvistaa tiimien yhteistyötä ja käytäntöjä, panostaa perehdytykseen ja toimii pedagogisena asiantuntijana tarpeiden mukaan.
Tervetuloa meille kansainväliseen Kontulaan!
Voit tutustua meihin myös Instagramissa @pkkontula
Luemme eduksi kokemuksen varhaiskasvatuksesta.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodinjohtaja
Mari Löfman
09 310 62900
mari.lofman@hel.fi
Päiväkodin varajohtaja
Katja Nyman
09 310 69760
katja.nyman@hel.fi