Tervetuloa töihin lämminhenkiseen Laivuriin!
Päiväkoti Laivuri sijaitsee Ruoholahdessa erinomaisten kulkuyhteyksien päässä. Laivuri on pieni päiväkoti, jossa tiloja käytetään yhdessä suunnitellen ja sali on ryhmien yhteisessä käytössä. Ulkoilemme tien toisella puolella olevassa leikkipuistossa, ja teemme retkiä niin lähelle kuin hieman kauemmas. Tällä hetkellä meillä on töitä tarjolla 3-4 -vuotiaiden lasten ryhmässä ja 1-2- vuotiaiden ryhmässä.
Laivurissa lapset ovat osallisia ja aktiivisia toimijoita aikuisten tukemana. Laivurissa tehdään ja opitaan lasten kanssa paljon ja yhteisiä tapahtumia on kaikkien iloksi. Arvostava vuorovaikutus, hyvän huomaaminen ja kannustava ilmapiiri ovat meillä oppimisen perusta. Positiivinen palaute ja lämminhenkisyys kuuluvat jokaiseen päivään.
Pienessä päiväkodissa tarvitaan paljon yhteistyötä ja yhdessä tekemistä. Etsimämme työkaveri onkin varustettu hyvillä yhteistyötaidoilla ja pedagogisella näkemyksellä. Iso annos huumoria on tärkeä lisä työssäsi!
Varhaiskasvatuksen opettajan läsnäolo ja koko yhteisön toimiva vuorovaikutus tukevat lasten kasvua ja kehitystä.
Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksessa huomioimme lasten yksilölliset oppimisen tavoitteet ja mielenkiinnonkohteet. Lisäksi toimintamme pohjautuu Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan ja yksikkömme omaan toimintasuunnitelmaan.
Innostava työyhteisö, joka kannustaa ja tukee uutta työntekijää, jaettu ilo ja huumori kuuluvat jokaiseen päivään. Vaalimme työyhteisössä kunnioittavaa keskustelukulttuuria ja kehitämme työtämme yhdessä kaikkia kuunnellen. Meillä on rakenteet yhteisille palavereille.
Olit sitten kokenut tai uusi tekijä, sinua tuetaan työssä onnistumisessa. Saat johtajan ja varajohtajan tuen työllesi. Ratkaisukeskeisyys, hyvän huomaaminen ja keskusteleva ote ovat osa yksikkömme johtamistapaa. Lisäksi opettajuuttasi tukevat varhaiskasvatuksen erityisopettajat sekä alueen kieli- ja kulttuuriopettaja.
Tulisitko mukaan meidän iloiseen porukkaan? Jätä hakemus, niin olemme yhteydessä sinuun.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Kelpoisuusehdot:
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Kelpoisuusvaatimuksen täyttää myös Opetushallituksen ulkomaisen koulutuksen perusteella tekemä tunnustamispäätös kelpoisuudesta haettavaan tehtävään.
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2026 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Palkkio maksetaan vain kerran samalle henkilölle. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
päiväkodin johtaja Henna Niemi
0931044639
henna-henriika.niemi@hel.fi
päiväkodin varajohtaja Annamari Jylhä
0931046586
annamari.jylha@hel.fi