Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Korento, Maunula (3 tehtävää)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Korento

Tervetuloa luomaan yhteisöllistä toimintakulttuuria Korennon päiväkotiin! Haemme joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajaa. Ryhmässä on työpareina varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tai varhaiskasvatuken sosionomi. Talossa on apulaisjohtaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja monikielinen ohjaaja ryhmien tukena.

Päiväkodin uudisrakennus valmistui elokuuksi 2020. Tilat ovat suunniteltu monimuotoisiksi, avoimiksi ja helposti muunneltaviksi mikä houkuttaa lasten luontaista uteliaisuutta ja oppimisen halua. Fyysiseen aktiivisuuteen ja motoristen taitojen harjoittamiseen on luontevat mahdollisuudet niin sisällä kuin ulkona.

Päiväkodissamme näkyy monikielisyys ja päiväkodissa toimii samassa rakennuksessa ruotsinkielinen päiväkoti. Olemme Erasmus+-akkreditoitu päiväkoti. Kansainvälisessä yhteistyössä vaihdamme kokemuksia eurooppalaisten kollegoiden kanssa, teemme kansainvälistä kehitystyötä ja pääsemme kokeilemaan uusia menetelmiä.

Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.

Kelpoisuusehdot:
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Kelpoisuusvaatimuksen täyttää myös Opetushallituksen ulkomaisen koulutuksen perusteella tekemä tunnustamispäätös kelpoisuudesta haettavaan tehtävään.

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2026 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

Sopimusala

OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

päiväkodin johtaja Tiina Marjoniemi
0931069836

varajohtaja Anne Mollberg
0931069809

https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-korento

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Postiljooni, Pohjois-Pasila (3 tehtävää)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Postiljooni-Postipuisto

Haku päättyy: 27.3.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 1.6.2026

Varhaiskasvatuksen sosionomi, päiväkoti Veijari ja Pajalahti, Lauttasaari (2 tehtävää)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Melkko-Pajalahti-Veijari, Päiväkoti Pajalahti

Haku päättyy: 31.3.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 3.8.2026

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Takatasku, Malmi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Takatasku, Päiväkoti Takatasku

Haku päättyy: 6.4.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 13.7.2026
Katso kaikki ammattialan tehtävät