Keskisellä alueella, Vallilassa sijaitseva päiväkoti Fredriksberg hakee varhaiskasvatuksen opettajaa. Avoinna päiväkodissa on pienten, alle 3-vuotiaiden ryhmään vakinainen opettajan paikka.
Vuoden 2025 syksyn Fiilari kyselyn perusteella 97% työntekijöistä kokee, että työllä on merkitystä ja he tietävät mitä työltä odotetaan. Kunta10-kyselyn perusteella yksikössämme lapsella on kavereita, he tulevat mielellään päiväkotiin ja vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö toimii. Hakijalta toivomme pedagogisen näkökulman lisäksi ennen kaikkea kykyä lapsen yksilölliseen kohtaamiseen ja taitoon leikkiä. Omaat pedagogista johtajuutta ja osaat viedä tiimiä eteenpäin toteuttaen varhaiskasvatussuunnitelmaa suunnitelmallisesti tässä muuttuvassa ajassa.
Päiväkoti Fredriksberg on tammikuussa v. 2020 avattu toimipiste. Se kuuluu kolmen päiväkodin yksikköön Fredriksberg-Pasila-Pikku-Duunariin. Fredriksbergin kaksi kerrosta on täynnä leikkiä, laulua, liikettä ja kaikkea yhteistä toimintaa. Toisin sanoen se on täynnä elämää. Suomenkielisellä puolella päiväkoti toimii 89 lapsen ja 17 kasvattajan voimin. Lisäksi yksikössä toimii kasvattajien pedagogisena tukena yksikön varhaiskasvatuksenopettaja (veo). Moniammatillista tukea kasvattajat saavat alueen s2-opettajalta sekä tarvittaessa kiertävältä erityisopettajalta (kveo) Samoissa tiloissa päiväkodissa, yläkerrassa, toimii ruotsinkielinen puoli, joten kielikylpy on taattu. Kaikki toimipisteet sijaitsevat erinomaisten kulkuyhteyksien varrella, aivan Pasilan aseman läheisyydessä. Pasilan asemalta matkaa kertyy toimipisteisiin kävellen noin 1 km verran.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2026 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodinjohtaja
Vera Tarvonen
vera.tarvonen@hel.fi