Varhaiskasvatusyksikkö Kuninkaantammi on aloittanut toimintansa 1.8.23 uudessa päiväkoti-koulurakennuksessa. Uusissa, avarissa, raikkaissa ja valoisissa tiloissa on seitsemän kotipesää. Näiden lisäksi yksikössämme on kaksi luontopainotteista kotaryhmää, esiopetusryhmä Metsätammet, sekä osapäiväryhmä Metsälehmukset. Kodat sijaitsevat päiväkotimme piha-alueella ja rikastuttavat kaikkien lasten arkea. Lisäksi yksikössämme aloitti syksyllä -25 luontopianoitteinen viskari-ryhmä Metsäkoivut.
Haemme kahta innokasta ja sitoutunutta varhaiskasvatuksen opettajaa alle kolmevuotiaiden lasten ryhmiin. Työyhteisössämme sinulla on mahdollisuus toteuttaa omien vahvuuksiesi mukaista toimintaa, jakaa osaamistasi ja saada uusia oppimisen kokemuksia. Toiminnassamme keskeistä on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutuminen, kaveritaitojen vahvistaminen, osallisuuden tukeminen ja monipuolisen leikin mahdollistaminen. Panostamme sensitiivisellä työotteella lasten tunne-elämän ja sosiaalisen kasvun tukemiseen, oppimishalun herättämiseen sekä turvallisen kasvuympäristön luomiseen mm. pienryhmätoiminnalla. Lukutaidon valmiuksien tukeminen ja monipuolinen liikkuminen näkyy pedagogisessa toiminnassamme kaiken ikäisten lasten kanssa. Huomaamme hyvän, rakennamme vahvuuksista (positiivinen pedagogiikka) ja sovittelemme ristiriidat (MiniVerso)
Toiminnassamme panostamme aitoon läsnäoloon, ulkoiluun ja retkeilyyn. Meille on tärkeää, että yksikössämme on turvallinen, positiivinen ja salliva ilmapiiri, jossa jokainen kohdataan yksilönä. Arvostava ja sensitiivinen kohtaaminen päivittäisissä kanssakäymisissä antaa pohjan lasten hyvälle kasvulle ja kehitykselle sekä aikuisten väliselle yhteistyölle. Uudet tilat tarjoavat monipuolisen, mielekkään ja laadukkaan pohjan pedagogiselle toiminnalle.
Kuninkaantammessa on sitoutunut pätevä henkilöstö ja avoin työilmapiiri. Olemme motivoituneet tekemässä laadukasta varhaiskasvatusta. Kunta10 tulosten mukaan meillä onkin loistavaa työskennellä. Saat johtajan, joka kohtelee työyhteisön jäseniä tasapuolisesti, kuuntelee ja tukee pedagogisessa työssä, on suunnitelmallinen ja kehittää toimintaa henkilöstölähtöisesti. Täällä sinulla on mahdollisuus vaikutta työhyvinvointiisi. Asiakastyytyväisyyskyselyssä saimme paljon hyvää palautetta sensitiivisestä kohtaamisesta, lapsilähtöisestä toiminnasta, aidosta läsnäolosta ja sitoutuneisuudesta.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Kelpoisuusehdot:
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Kelpoisuusvaatimuksen täyttää myös Opetushallituksen ulkomaisen koulutuksen perusteella tekemä tunnustamispäätös kelpoisuudesta haettavaan tehtävään.
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2026 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä työnhakulomake normaalisti. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä.
Sopimusala
OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodin varajohtaja Maija Moilanen
maija.i.moilanen@hel.fi