Haemme ajalle 1.8.2024-31.7.2025 Puistopolun peruskouluun alkuopetuksen luokanopettajaa alkuopetukseen. Rinnakkaisluokkia on yhteensä 4.
Puistopolun peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu keskelle merellistä Vuosaarta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Koulussa on noin 840 oppilasta ja meillä on painotusopetusta vuosiluokilla 3-9.
Arvostamme ammattilaista, jolla on hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ryhmänhallintataidot sekä ratkaisukeskeiset toimintatavat. Puistopolun peruskoulussa käytetään vahvuuspedagogiikkaa. Puistopolun peruskoulu tarjoaa mahdollisuuden ja vapauden kehittää omaa opettajuutta. Vahvuutemme on työyhteisön sekä lähikollegoiden tarjoama tuki. Arvostamme myös omaa osaamistaan sekä digitaitojaan aktiivisesti kehittävää ammattilaista.
Kelpoisuusehto: Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Luemme eduksi, että hakija on omaksunut nykyisen opetussuunnitelman mukaisen pedagogisen toiminnan sekä erilaisten oppijoiden huomioimisen opetuksessa (kolmiportainen tuki sekä kieli- ja kulttuuritietoinen opetus).
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Virka-apulaisrehtori Suaad Onniselkä
suaad.onniselka(a)hel.fi
Puh. 09 310 82741