Haemme Munkkivuoren ala-asteelle kehittämismyönteistä ja yhteistyötaitoista resurssiopettajaa. Resurssiopettajan tehtävä sijoittuu koulussamme kolmannen vuosiluokan tiimiopettajuuteen ja ryhmän jakamiseen kahden kokeneen luokanopettajan työpariksi.
Tehtävä jatkunee myös kevätlukukauden 2025 ajan.
Munkkivuoren ala-asteen koulussa toimimme yhteistoiminnallisia työtapoja ja yhteisopettajuutta hyödyntäen muuntojoustavissa oppimisen tiloissa. Koulumme peruskorjaus on valmistunut vuonna 2019.
Koulumme arvoja ovat yhteenkuuluvuus, ratkaisukeskeisyys, ilo, arvostus, hyväntahtoisuus ja inhimillisyys.
Munkkivuoren ala-asteella saat työsi tueksi mukavat ja yhteistyötaitoiset kollegat, toimivat työyhteisön rakenteet ja onnistumistasi tukevat tiiminvetäjät ja rehtorit.
Koulumme toimii kahdessa toimipisteessä. Pääkoulumme sijaitsee Munkkivuoressa ja toinen toimipisteemme, Laajalahdentien toimipiste, sijaitsee Munkkiniemen puolella. Lähellä sijaitseva Talin liikuntapuisto ja lähiluonto mahdollistavat mm. monipuoliset oppimisympäristöt.
Kelpoisuusehto: Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Rehtori Mirja Pere
09 310 82240
Apulaisrehtori Merja Ahonen
09 310 25035