Stara, rakentamispalveluliikelaitos tuottaa rakentamisen ja ympäristöhoidon sekä logistiikan palveluja Helsingin tarpeisiin. Staran visiona on olla haluttu, ketterä ja kilpailukykyinen luottokumppani.
Oletko kokenut ja innovatiivinen palveluliiketoiminnan johtaja, jolta löytyy innostusta ja näkemystä tuottavuuden kehittämiseen? Innostutko ajatuksesta, että työsi tulokset näkyvät helsinkiläisten arjessa ja ympäristössä?
Etsimme nyt määrätietoista ja toimeenpanokykyistä
toimitusjohtajaa
johtamaan ja kehittämään Staran strategisten tavoitteiden toteutumista sekä asiakaslähtöistä ja helsinkiläisille vaikuttavaa toimintaa. Johdat Helsingin kaupungin sisäistä palveluntuottajaa, jonka vastuulla on kaupungin infrastruktuurin rakennus-, kunnossapito- ja logistiikkapalvelut. Toimitusjohtajana vastaat suorituskyvyn ja toiminnan tuloksellisuudesta sekä siitä, että liikelaitos saavuttaa sille asetetut tavoitteet.
Omalla esimerkilläsi varmistat kaupungin tavoitteiden toteutumisen palveluja ja toimintatapoja uudistamalla ja yhteistyössä asiakastoimialojen ja henkilöstön kanssa. Olet tottunut työskentelemään sekä ylimmän johdon että asiantuntijoiden kanssa. Vastuullasi on noin 1200 henkilön organisaation johtaminen ja toimintakulttuurin kehittäminen. Toimitusjohtajan virassa toimit johtokunnan alaisuudessa ja sen esittelijänä sekä raportoit johtokunnan puheenjohtajalle.
Tehtävän keskeisiä painopisteitä ovat muun muassa asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden jatkuva parantaminen ja liikelaitoksen ja kaupunkiympäristön toimialan yhteisen tilaamisen ja tuottamisen periaateohjelman toteuttaminen.
Olemme Helsingin kaupungilla määritelleet johtamisen kulmakivet, joiden mukaista johtamista odotamme ja tuemme. Näkemyksellisyys, innostus, linjakkuus ja toimeenpanokyky ovat johtamisemme perusta. Näiden odotamme näkyvän myös sinun johtamisessasi.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle merkityksellisen roolin suuren palveluorganisaation tuloksellisessa ja näkyvässä kehittämisessä. Pääset keskeiseen rooliin helsinkiläisille tarjottavien palvelujen varmistamisessa.
Kelpoisuusvaatimukset ja menestymisen edellytykset
Toimitusjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, kokemus johtamistehtävistä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Virka täytetään seitsemän vuoden määräajaksi.
Tehtävässä menestyäksesi sinulla on vahvaa aiempaa kokemusta ja näyttöä suuren palveluliiketoiminnan ja talouden johtamisesta, toimintojen keskittämisestä liiketoiminnalle tuottavasti sekä tuloksellisesta kehittämisestä. Lisäksi sinulla on näyttöjä organisaatiorajat ylittävien muutosten johtamisesta ja läpiviemisestä henkilöstövaltaisessa palveluorganisaatiossa. Olet dynaaminen ja eteenpäin katsova johtaja, jolla on valmiuksia ja näyttöjä hyvästä henkilöstöjohtamisesta. Toimitusjohtajana rakennat taitavasti sisäisiä ja ulkoisia yhteistyöverkostoja, ja sinulla on kokemusta vaativasta sidosryhmäyhteistyöstä. Sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot ja olet taitava viestimään, esiintymään ja mediayhteistyösi on luontevaa. Lisäksi sinulta löytyy hyvä suullinen englannin kielen taito.
Eduksi on rakentamis-, ylläpito-, logistiikka-alan tai ympäristönhoidon sekä julkishallinnon tuntemus. Lisäksi kokemus julkisista hankinnoista katsotaan eduksi.
Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Lisäksi virkaan valittavasta henkilöstä tehdään hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi/turvallisuusselvitykset(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (linkki vie ulkoiseen palveluun).
Kaupungilla johdon tehtävissä sovelletaan kokonaispalkkajärjestelmää. Palkka määräytyy tehtävän vaativuuden sekä tehtävässä menestymisen edellyttämän kokemuksen mukaan.
Tehtävä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana uudistamassa helsinkiläisille näkyviä palveluja vaikuttavasti ja jos innostuit ajatuksesta, jätä hakemuksesi oheisen Hae työpaikkaa -linkin kautta! Hakuaika päättyy 24.9.2025 klo 15.00. Rekrytoinnin ensimmäisenä vaiheena on videohaastattelu ja ensimmäisen kierroksen haastattelut toteutetaan 6.-8.10.2025.
Sopimusala
KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
henkilöstöjohtaja Petri Lumijärvi, p. 040 5511967 tiistaina 9.9. klo 14-15 ja keskiviikkona 17.9. klo 10-11.
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) https://stara.hel.fi/