Erityisopettaja, Arabian peruskoulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Arabian peruskoulu

Haemme Arabian peruskouluun erityisopettajaa ammatilliseen, iloiseen ja kehittämismyönteiseen työyhteisöömme ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027. Tehtävä on määräaikainen sijaisuus ja sijoittuu alakoulun erityisopetukseen.

Erityisopettajan tehtävässä vaaditaan vahvaa kykyä huomioida erilaisten oppijoiden tarpeet ja monipuolista pedagogista osaamista. Odotamme sinulta myös kykyä toimia oppimista tukevien yhteistyöverkostojen kanssa, oppimisen tuen lain hallintaa, valmiutta yhteisopettajuuteen ja hyviä ryhmänhallintataitoja.

Erityisopettaja antaa oppilaille ryhmäkohtaista tukea. Lisäksi erityisopettajan antama opetus kohdistuu oppilaskohtaisena tukitoimena toteutettavaan kokoaikaiseen pienryhmäopetukseen yksittäisissä oppiaineissa. Tällöin erityisopettaja vastaa ko. oppiaineen arvioinnista. Työnkuvaan kuuluu erityispedagoginen konsultaatio, joka toteutuu erillisten, yhteisten keskustelujen kautta sekä samanaikaisopetuksessa oppituntien aikana näyttämällä mallia ja ohjaamalla.

Pidämme tärkeänä toisen ihmisen kunnioittamista ja hyviä kohtaamisia koulun arjessa. Erityisopettaja toimii yhteistyössä luokanohjaajien, oppilashuoltohenkilöstön, koulun muiden erityisopettajien sekä koulunkäynninohjaajien kanssa. Arjen tukenasi ovat koulun pedagogisen tuen tiimin laaja-alaiset erityisopettajat.

Arabian peruskoulussa painotetaan muotoiluoppimista. Muotoiluoppiminen on oppiainerajat rikkovaa luovaa ongelmanratkaisua. Muotoiluoppimisen työkaluja käytetään kaikissa oppiaineissa luokka-asteilla 1-9. Katso koulumme somekanavilta, mitä kaikkea koulussamme tapahtuu!

https://www.facebook.com/arabian.peruskoulu/?locale=fi_FI(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
https://www.instagram.com/arabianperuskoulu/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
https://sites.google.com/edu.hel.fi/armu/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/arabian-peruskoulu

Miksi meille töihin?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-….

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuus määräytyy asetuksen 986/1998 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Sopimusala

OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Päätoiminen tuntiopettaja: biologia, maantieto ja terveystieto, Kruununhaan yläasteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kruununhaan yläasteen koulu

Haku päättyy: 11.5.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2026 - 31.7.2027

Luokanopettaja, Munkkivuoren ala-asteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Munkkivuoren ala-asteen koulu

Haku päättyy: 8.5.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2026 - 31.7.2027

Päätoiminen tuntiopettaja: englanti, ruotsi ja saksa Kontulan ala-asteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kontulan ala-asteen koulu

Haku päättyy: 11.5.2026 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2024 - 31.7.2025
Katso kaikki ammattialan tehtävät