Tulevaisuuden rakentamista yhdessä
Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston vuonna 1987 käynnistyneen yhteistyön kautta kehitetään kaupungin elinvoimaisuutta, vetovoimaa, kestävyyttä, innovaatioita ja asukkaiden hyvinvointia.
Konkreettisten hankkeiden kautta yhteistyö on kasvanut vaikuttavaksi ja eteenpäin katsovaksi kumppanuudeksi.


Enemmän innovaatioita ja elinvoimaa
Luomme yhdessä mahdollisuuksia osaamis- ja tutkimuspohjaisille innovaatioille ja tuemme yrittäjien ja yritysten kilpailukykyä. Innovaatioekosysteemi tukee tutkimuslähtöistä yrittäjyyttä, uusia yrityksiä ja kilpailukykyä.

Toimivampi työskentely- ja opiskelukaupunki
Koulutamme osaavia tekijöitä ja teemme Helsingistä kansainvälisesti houkuttelevamman opiskelu- ja asuinpaikan, jossa osaajat ja
työelämä kohtaavat.

Kestävämpää kaupunkikehitystä
Tuemme kestävää kaupunkisuunnittelua ja varmistamme, että Helsinki toimii kansainvälisenä esimerkkinä kestävyysratkaisuissa. Kaikille tärkeän Itämeren suojeleminen on keskiössä, samoin kuin asukkaiden arjen sujuvuus ja kaupungin houkuttelevuuden kehittäminen.

Paremmin voiva kaupunki
Lisäämme kaupunkilaisten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuutta tutkimuksella ja tietoon perustuvilla toimintamalleilla. Yhteisillä hyvinvointihankkeilla parannamme kaupunkilaisten elämänlaatua, edistämme turvallisuutta ja tuemme yhdenvertaisuutta.