Vuosaaren tunnelin varareittiä sujuvoitetaan edelleen

Vuosaaren tunnelissa alkaa 6. tammikuuta 2026 laaja saneeraus, joka sulkee tunnelin liikenteeltä noin vuodeksi. Tänä aikana liikenne ohjataan varareitille välille Itäväylä– Kallvikintie–Niinisaarentie–Satamakaari–Vuosaaren satama. Jotta liikenne sujuisi mahdollisimman hyvin, varareittiä on kuluneen vuoden aikana parannettu ja testattu.
Ilmakuva Niinisaarentien ja Kallvikintien kiertoliittymästä.
Vuosaaren tunnelin varareitille on tehty aiemmin tänä vuonna useita uudistuksia.

Syys–lokakuussa Vuosaaren varareitillä otetaan käyttöön seuraavat väliaikaiset liikennejärjestelyt, joilla parannetaan liikenteen sujuvuutta rakennustöiden aikana entisestään:

  • Itäväylällä ajo idän suuntaan muutetaan niin, että suoraan ajo on mahdollista vain vasemmanpuoleiselta kaistalta ja oikeanpuoleinen kaista on jatkossa vain Kallvikintielle kääntyville. Muutos mahdollistaa vapaan kääntymisen Kallvikintieltä oikealle idän suuntaan.
  • Itäväylän ja Kallvikintien liittymän liikennevaloja säädetään, jotta liikenne virtaa liittymässä entistä paremmin etenkin ruuhka-aikoina.
  • Kallvikintien ja Niinisaarentien kiertoliittymien eteläpuolella oleva bussipysäkki poistetaan käytöstä. Näin bussien pysähtymisestä aiheutuvat hidasteet poistuvat ja liikenne sujuu tasaisemmin. Samalla kiertoliittymän ohittava kaista otetaan kaikkien käyttöön.
  • Katujakson Kallvikintien kiertoliittymä–Satamakaaren liittymä nopeusrajoituksia lasketaan neljäänkymmeneen kilometriin tunnissa, jotta liikenteessä ennakointi sekä liittymät ja kaistanvaihdot sujuvat entistä paremmin.

Vuosaaren tunnelin varareitille on tehty aiemmin tänä vuonna useita uudistuksia. Merkittävimmät parannukset ovat olleet lisäkaistojen rakentaminen Itäväylän ja Kallvikintien liittymään sekä Niinisaarentien ja Kallvikintien kiertoliittymään. Lisäksi Niinisaarentien ja Porslahdentien kiertoliittymää sekä Niinisaarentien ja Satamakaaren liittymää on parannettu vastaamaan erikoiskuljetusten vaatimuksia. Myös talvikunnossapitoa nostetaan varareitillä korkeimpaan mahdolliseen luokkaan.

Vuosaaren tunnelin varareitti testattiin kesällä

Vuosaaren tunnelin parannetun varareitin toimivuutta testattiin 17.–18.6.2025. Testausten aikana tunneli oli suljettu kokonaan liikenteeltä ja ohjattiin varareitille.

Testauksen aikana seurattiin muun muassa liittymisen sujuvuutta Kehä III:lta Itäväylälle, uusien kaistojen toimivuutta Itäväylän ja Kallvikintien liittymässä sekä liikenteen sujuvuutta Niinisaarentien kiertoliittymässä, Satamakaaren liittymässä, Rahtarinkadulla ja Kallvikintiellä.

Tulokset osoittivat, että ajoajat olivat ensimmäisenä testauspäivänä selvästi pidempiä kuin normaalina päivänä, mutta liikenne sujui jo seuraavana päivänä huomattavasti paremmin autoilijoiden tottuessa kiertotien käyttöön. Liikennemäärät olivat suunnilleen samansuuruiset kumpanakin testauspäivänä.

Iltapäiväruuhkan ulkopuolella liikenne sujui lähes normaalisti, ja vain satamaan saapuvien laivojen tuoma vilkastuva rekkaliikenne aiheutti ajoittain jonoja.

Varareitin toimivuutta arvioitiin maastossa eri mittauspisteillä sekä ajamalla reittiä säännöllisesti läpi muun liikenteen seassa. Lisäksi hyödynnettiin drone-kuvauksia, Fintrafficin liikenteenmittauspisteitä ja -kameroita sekä TomTom-aineistoa. Tarkastelussa olivat erityisesti ruuhkahuippujen liikennevirrat, suojatiet ja liittymien toimivuus.

Taustatietoa hankkeesta

Vuosaaren tunnelin korjaushankkeessa Helsingin Vuosaaren satamaan johtavan tietunnelin elinkaarensa päähän tulleet tekniset järjestelmät uusitaan. Lisäksi korjataan tunnelin rakenteita sekä uusitaan tunnelin alla kulkevat kuivatus- ja sammutusvesijärjestelmät. Vuosaaren tietunnelin korjaushankkeesta ja rakennustöiden toteuttamisesta varareitillä vastaa Fintraffic. Varareitin parannusten suunnittelusta vastaavat Helsingin kaupunki ja Uudenmaan ELY-keskus.