Heteniitynkentän peruskorjauksessa uusitaan Vuosaaressa sijaitsevaa monipuolista liikunta- ja ulkoilualuetta. Suurimpana uudistuksena alueelle rakennetaan tekojäärata, joka mahdollistaa luistelun myös lauhtuvina talvina. Lisäksi rakennetaan uusi huoltorakennus, johon tulee kokonaan uusitut pukukopit kentän käyttäjille.
Urakan on tarkoitus valmistua kokonaan syksyllä 2027. Tennis-, jalkapallo- ja koripallokentät saadaan viimeisteltyä ja käyttöön jo ensi kesäksi. Mikäli työt toteutuvat nykyisessä aikataulussa, saadaan tekojäärata käyttöön ensi vuoden loppupuolella. Jäärataa varten asennetaan ensi vuoden puolella vielä tekniikkaa, kuten muuntamo radan sähköjä varten. Lisäksi jäärataa testataan ennen käyttöönottoa. Luistelemaan pääsee joka tapauksessa talvikaudella 2027–2028, sillä jääradan viivästyessä kentälle tehdään luonnonjää.
Heteniitynkentän peruskorjaus aloitettiin syksyllä 2025, ja tähän mennessä urakassa on esimerkiksi uusittu ulkokuntosalin laitteistoa, parannettu yleisurheilukenttää ympäröiviä reittejä ja peruskorjattu jalkapallo- ja tenniskenttiä. Urakkaan on kuulunut myös esimerkiksi huoltorakennuksen ja pysäköintialueen maarakennustöitä.
Heteniitynkenttä sijaitsee pohjavesialueella ja urakka keskeytettiin hetkeksi syksyllä 2025 alueen suojauksen tarkemman suunnittelun ja toteutuksen takia. Urakassa toteutettiin viime keväänä myös HSY:n kanssa kenttien alle jäävien viemäri- ja vesijohtojen siirto. Nämä työt hidastivat hieman liikunta-alueiden viimeistelyä.
Vuoniityn peruskoulun oppilaat pyydettiin mukaan urakan istutustalkoisiin
Peruskorjauksen yhteydessä Heteniitynkentän alueelle on istutettu uusia puita. Vuoniityn peruskoulun viidesluokkalaiset pääsivät osallistumaan urakkaan, kun syyskuun alussa järjestettiin istutustalkoot, joissa koululaiset istuttivat metsäalueille uusia metsäpuun taimia. Talkoissa jokainen rinnakkaisluokka sai oman kummi-istutusalueensa ja taimia istutettiin noin 180 kappaletta. Peruskorjauksen yhteydessä istutetaan uusia puita myös huoltorakennuksen, paikoitusalueen, kulkuyhteyksien ja kuntoilualueiden läheisyyteen.