KOTIVA-toiminta tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että lastaan kotona hoitavat vieraskieliset vanhemmat opiskelevat sillä aikaa suomen kieltä, kun heidän lapsensa leikkivät KOTIVA-kerhossa. Samalla sekä vanhempi että lapsi ehkä saavat uusia ystäviä.
Kello on hieman yli yhdeksän tiistaiaamuna, kun Jakomäessä sijaitsevan nuorisotilan ovesta kuuluu koputus. Ovikello on rikki, joten suomen kielen opettaja Katja Kauti-Karakus menee avaamaan oven. Hymyilevät opiskelijat tulevat jonossa sisään ja toivottavat hyvää huomenta. Oppitunti voi alkaa.
– Ryhmäkoko näissä KOTIVA-ryhmissä on yleensä 7-10 opiskelijaa kerrallaan ja sen määrittää suoraan lapsiryhmän koko. Jos mukana on vauva, ryhmäkoko on pienempi kuin ilman enemmän huomiota tarvitsevaa vauvaa, Kauti-Karakus kertoo.
Tällä hetkellä hän opettaa ryhmää, jossa on yhdistetty suomen kielen alkeet kolme ja yksi. Osa ryhmästä on siis opiskellut suomea enemmän kuin toiset.
– Se ei kuitenkaan haittaa, sillä ryhmä on jo valmiiksi pieni, ja voimme jakautua edelleen pienryhmiin. Enemmän opiskelleet myös opettavat uusia sanoja niille, jotka osaavat vähemmän.
Tammikuussa suomen opinnot aloittanut Heba Atiya kertoo harjoittelevansa miehensä kanssa kotona suomen kieltä.
– Olen oppinut paljon uusia sanoja viime aikoina.
Nimo Saleban puolestaan on huomannut, että kaupassa ollessaan hän ymmärtää ympärillä puhuttavaa suomea ja joskus hän pystyy vastaamaankin suomeksi. Hänkin aloitti kurssin tammikuussa.
– Ymmärrän enemmän kuin pystyn vielä itse puhumaan, hän pohtii.
Deega Hasan Sim Cale on opiskellut aiemmin enemmänkin suomea, mutta kun jäi kotiin hoitamaan uutta vauvaa, hän koki unohtaneensa suomen kielen.
– Kun tulin kurssille, huomasin, että osaankin paljon. Asiat muistuivat mieleen. Olen saanut täältä myös ystäviä, joita näen myös vapaalla.
Häntä jännitti aiemmin puhua suomea.
– Olen saanut kurssilta varmuutta puhua, sillä täällä joutuu puhumaan paljon, hän nauraa.
Maryam Madani nyökkäilee.
– Täällä puhutaan aina paljon ja tapaan myös uusia ihmisiä. Se on antanut itsevarmuutta puhua suomea muuallakin, esimerkiksi kaupassa.
Koska ryhmät ovat pieniä, tunnelma on läheinen. Yhdeksän vuotta KOTIVA-kursseilla opettaneen Katja Kauti-Karakuksen linja on, että puhumaan oppii vain puhumalla.
– Kurssi kestää vuoden ja tapaamme kahtena päivänä viikossa, joten ehdimme tutustua toisiimme hyvin. Koska ryhmä on pieni, kaikki joutuvat puhumaan paljon, mutta se on ainoastaan hyvä asia, hän hymyilee.
Ilmapiiri on luokassa kannustava ja lämmin. Yksi isäkin on mukana.
– Lähtökohtaisesti KOTIVA-kurssilaisilla on hyvä opiskelumotivaatio, sillä he ovat tulleet vapaaehtoisesti kurssille ja ovat kaikki samassa elämäntilanteessa.
Moni kurssilainen kertookin saaneensa ystäviä KOTIVA-kurssilta, samoin kuin oma lapsi on saanut ystäviä Kotiva-kerhosta. Tämä on myös yksi KOTIVA-toiminnan tavoite: saada vanhemmat pois kotoa solmimaan sosiaalisia suhteita. Samalla saa vertaistukea yhteiseen elämäntilanteeseen eli pikkulapsiarkeen. KOTIVA-kursseilla annetaan aina myös jatko-ohjausta eli mietitään valmiiksi se, mitä opiskelija voi tehdä KOTIVA-kurssin jälkeen.
Suurin haaste kurssin kannalta on se, pystyykö vanhempi jättämään lapsensa kerhoon.
– Joskus käy niin, ettei vanhempi vielä ole valmis jättämään lastaan kerhoon. Se on myös täysin ok ja kyseessä yleensä on vauva, Kauti-Karakus sanoo.
Vanhempaa kannustetaan kuitenkin aina jäämään kurssijonoon ja tulemaan uudestaan puolen vuoden päästä. Useimmiten silloin vanhempi on jo valmis siihen, että lapsi jää oman opiskelun ajaksi kerhoon.
– Ylläpidämme kulttuuria, ettei ole noloa, jos keskeyttää kurssin sen takia, että lapsella on liian voimakas eroahdistus. Lapset ovat erilaisia ja joskus vaan on kaikkien edun mukaista odottaa.
