Töölön kisahallin perusparannuksen suunnittelu etenee

Kisahalliin suunnitellaan mittavaa peruskorjausta, jossa parannetaan liikuntahallin käytettävyyttä. Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunta on hyväksynyt hankkeen tarveselvityksen, ja seuraavaksi edetään tarkempaan hankesuunnitteluun. Rakennustyöt alkavat arviolta vuonna 2028.
Töölön kisahallin iso sisäliikunta-alue.
Töölön kisahalli palvelee muun muassa liikuntaseuroja, kouluja, vapaaharjoittelijoita, ohjatun liikunnan asiakkaita ja monipuolista tapahtumakäyttöä. Kuva: Akifoto oy

Kisahallin perusparannuksessa modernisoidaan yli 75-vuotiaan rakennuksen talotekniikka ja uusitaan tilat vastaamaan nykypäivän liikunnan ja urheilun tarpeisiin. Tavoitteena on muun muassa pienentää energiakulutusta merkittävästi.

Samalla parannetaan tilojen esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Tavoitteena on myös kehittää tilojen käyttöä monipuolisen harrastamisen tarpeisiin sekä parantaa entisestään lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia.

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunta hyväksyi 21.10.2025 hankkeen tarveselvityksen, jossa arvioidaan hankkeen tarpeellisuutta ja määritellään sen alustavat tavoitteet. Seuraavaksi hanke etenee hankesuunnitelmavaiheeseen, jossa tarkennetaan tilasuunnitelmaa.

Aikataulu:
Tarvepäätös 10/2025
Hankesuunnittelu 2026–2027 
Rakentaminen 6/2028–2031

Tulevaisuuden Kisahallia ideoimassa 1400 ihmistä

Tarveselvityksen tueksi on kuultu suurta joukkoa kaupunkilaisia, käyttäjiä ja erilaisia sidosryhmien sekä henkilökunnan edustajia. Helsingin kaupunki on järjestänyt muun muassa kyselyjä ja työpajoja, joissa asukkaat ja käyttäjät ovat voineet antaa palautetta ja ideoida hallin tulevaisuutta. Yhteensä on kuultu noin 1400:aa ihmistä.

Eri käyttäjäryhmiltä on saatu toiveita muun muassa esteettömyyden ja saavutettavuuden sekä tilojen monikäyttöisyyden parantamisesta. Asiakkaiden ja käyttäjien kuulemisen vaiheiden aikana vahvistui käsitys säilytettävistä asioista ja toisaalta asioista, jotka tulee korjata tai palveluista, joita tulee sisällyttää ja kehittää tulevaisuuden Kisahallissa.

– Kisahallissa halutaan säilyttää ikoninen arkkitehtuuri​, historian tuoma hyvä patina ja roso, yhteisöllisyys ja uniikki tunnelma​, jossa sekoittuvat urheilu- ja olympiahenki sekä inspiroivuus. Kehitettävää meillä on saavutettavuudessa niin rakennusteknisesti kuin toimintamallien osalta. Haluamme pitää kiinni edullisesta, matalan kynnyksen palvelusta, jossa voi helposti ja joustavasti kokeilla erilaisia lajeja, kertoo liikuntajohtaja Tarja Loikkanen Helsingin kaupungilta.

Töölön kisahalli on laajan lajikirjon kotipesä, joka palvelee muun muassa liikuntaseuroja, kouluja, vapaaharjoittelijoita, ohjatun liikunnan asiakkaita ja monipuolista tapahtumakäyttöä. Kisahalli vastaa tulevaisuudessakin monipuolisesti usean eri käyttäjäryhmän liikunnan ja urheilun erikoisolosuhteiden tarpeisiin.

Lisää aiheesta:
Töölön kisahallin tarveselvitys(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Töölön kisahallin hankesivu

Suosituksia sinulle

Suosittelut luodaan automaattisesti sisältöjen perusteella.