– Ruoka on lapsille ja nuorille hyvin konkreettinen asia ja tärkeä osa koulu- tai päiväkotipäivää. Toiveruokaviikolla on hienoa päästä tarjoamaan juuri niitä ruokia, joita lapset ja nuoret itse odottavat eniten, kertoo kehityspäällikkö Maarit Ojaluoma Palvelukeskus Helsingistä.
Myös paljon toivottu kebabkastike tekee paluun teemaviikolle.
– On ilahduttavaa, että voimme nyt toiveruokaviikolla toteuttaa myös tämän oppilaiden toiveen. Viimeksi kebab oli ruokalistallamme neljä vuotta sitten, sanoo Ojaluoma.
Päiväkodeissa nautitaan muun muassa nakkikastiketta, kalapuikkoja, pinaattiohukaisia, kalakeittoa ja makaronilaatikkoa.
Toiveruokina tutut suosikit ja uutuusyllättäjä
Oppilaiden suosikkiruokia ovat pääosin tutut ruoat, kuten kalapuikot, pinaattiohukaiset, makaronilaatikko, broilericurry ja tortillat kasvistäytteellä. Yhdeksi suosituimmaksi ruoaksi äänestettiin myös butter chicken, joka nousi koulujen perusruokalistalle oppilaiden toiveesta noin vuosi sitten Intia-maateemaviikolta.
– Tuotekehityksemme suunnittelee vuosittain teemaviikoille lukuisia uusia ruokia. On hienoa nähdä, että ruokailijat löytävät niistä uusia suosikkeja ja niitä toivotaan osaksi perusruokalistaa, iloitsee Ojaluoma.
Päiväkodeissa lasten suosikkiruokia kysyttiin sekä varhaiskasvattajilta että lapsilta huoltajien avustamana. Lasten suosikkiruokia olivat kalapuikot, makaronilaatikko, nakkikastike, pinaattiohukaiset, butter chiken, tonnikala-pastavuoka ja kalakeitto.
Oppilaiden ja päiväkoti-ikäisten suosikkiruokia kartoittaneet kyselyt toteutettiin sähköisesti keväällä 2026 yhteensä noin 120 Helsingin peruskouluissa, lukioissa ja ammattiopistoissa sekä noin 300 päiväkodissa, joissa Palvelukeskus Helsinki tuottaa ruokapalveluja.
Kyselyihin vastasi noin 3300 oppilasta ja päiväkodeista noin 200 varhaiskasvattajaa sekä 1050 lasta huoltajan avustamana.