Tapanilan ala-asteen portaikkoon on tänä keväänä ilmestynyt värikäs satumaailma, kun erityisopettajana työskentelevän Katriina Dubrayn maalausprojekti lähti elämään vedenalaista elämää. Teoksesta on tullut koko koulun yhteinen taideteos.
Se alkoi oikeastaan vitsistä. Koulun koristeluryhmän seinälle askartelemasta pahvisesta puusta roikkui taas pala. Pitäisi maalata se suoraan seinälle, Katriina Dubray heitti ja siitä alkoi koko kevään kestänyt taideprojekti.
Tapanilan ala-asteella kaikki oppilaat osallistuvat kuukausittain osallisuusryhmiin, joissa oppilaat eri luokka-asteilta tekevät yhdessä jotain kivaa koko koululle. Dubray vetää kollegansa kanssa koulun koristeluryhmää, joka auttaa esimerkiksi juhlasalin koristelussa koulun juhliin.
Alkusyksystä ryhmän tavoitteena oli tehdä kouluun joku pysyvä elementti, joka muuttuisi vuodenaikojen mukaan. Ryhmä päätyi askartelemaan suuren puun pahvista, mutta valitettavasti yrityksistä huolimatta puuta ei saatu pysymään ehjänä.
Maalausprojektin tarkoitus oli alun perin vain korvata pahvinen puu maalatulla, että se kestäisi paremmin.
– Kun puu oli valmis, reksi totesi, että jos haluat maalata jotain muuta, niin maalaa vaan. En osaa selittää, että mistä se pulppusi, mutta näin heti, että tähänhän sopisi vedenalainen maailma ja siitä se sitten alkoi, Dubray kuvailee.
Nyt koulun portaikko hohtaa sinisen ja vihreän sävyjä. Yhdellä seinällä on vedenalainen maailma, toisella kukkaniitty ja kolmannella metsämaisema.
Alun perin taideteoksen piti olla vain Dubrayn oma projekti, jolla saadaan vähän väriä kouluun. Koulu kustansi maalit, mutta hän maalasi teosta vapaa-ajallaan. Nopeasti teoksesta tuli kuitenkin koko koulun oma projekti, jossa myös oppilaat ovat olleet mukana.
Esimerkiksi koristeluryhmän oppilaat ovat piirtäneet kukkia, jotka Dubray on sitten maalannut heidän malliaan noudattaen seinälle.
– Se on ihanaa, kun lapset hihkuvat, että “haa, siellä on nyt mun kukka” tai “siellä on nyt mun kala”, Dubray kuvailee.
Teos on myös tehnyt Dubraysta tutun koko koulun oppilaille, jotka tulevat päivittäin juttelemaan hänelle teokseen ilmestyneistä otuksista ja ehdottelevat käytävällä eläimiä, joita teokseen pitäisi vielä lisätä.
Muut koulun opettajat ovat myös ideoineet tapoja, joilla teosta voisi hyödyntää opetuksessa, kuten eläimiä nimeämällä tai kehittämällä tarinoita seinien hahmoista. Lapset tosin ovat jo ideoineet tarinoita spontaanisti ja esimerkiksi antaneet etunimiä monille teoksen eläimistä.
Dubray itse ajattelee, että lapsille opettavaista on myös seurata sivusta kuinka paljon aikaa ja kärsivällisyyttä iso projekti vaatii aikuiseltakin. Erityisesti mieleen on jäänyt keskustelu oppilaan kanssa, joka harmitteli Dubrayn tehneen turhaa työtä nähdessään tämän kumittamassa edellispäivänä piirtämäänsä puuta.
– Selitin hänelle, että ei se ollut turhaa, koska minä harjoittelin sitä eilen ja nyt teen sen paremmin. Oppiminen on samanlaista.
Dubray toivoo, että teoksesta olisi iloa myös koulun tuleville oppilaille. Tärkeintä projektissa oli kuitenkin vuorovaikutus ja jaettu yhteinen kokemus koulun nykyisten oppilaiden kanssa.
– Vaikka joku maalaisi heti syksyllä sen päälle, niin en koe, että se olisi mennyt hukkaan. Tein teoksen tänä vuonna näille lapsille eikä taiteen tarvitse olla ikuista, hän toteaa.
