Satamatunnelin asemakaava ja kaavamuutos koskee Länsisataman sekä Kampin alueita. Kaavaratkaisu mahdollistaa satamaliikenteen käyttöön tulevan tunnelin rakentamisen Jätkäsaaren ja Länsiväylän välille. Pohjoisen suuaukon yhteyteen on sijoitettu myös pyöräliikenteen pääyhteys keskustasta Länsiväylän suuntaan eli Länsibaana.
Länsisataman laajennuksen ympäristövaikutukset on selvitetty ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain (YVA-laki) ja asetuksen mukaisessa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Kaavan laadinnassa on hyödynnetty ympäristövaikutusten arviointiselostusta ja huomioitu siitä saatu yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä sekä kaupunkiympäristölautakunnan lausunto.
YVA-menettelyn päättymisen jälkeen satamatunnelin suunnitelmia on kehitetty huomioiden erityisesti Lapinlahden puiston ympäristöön ja luontoon liittyvät vaikutusten lievennyskeinot. Lapinlahden arvokkaaseen kulttuuriympäristöön kohdistuvia vaikutuksia on lievennetty ja sovitettu tähän ympäristöön.
Asia etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Aluevaraukset toimisto- ja asuntohankkeille Ruoholahdessa ja Alppilassa
Kaupunginhallitus päätti myös kahdesta aluevarauksesta.
Ruoholahden metroaseman ja Ruoholahdentorin ympäristöstä varataan alue Kiinteistö Oy Ruoholahden Metrotorille ja SRV Rakennus Oy:lle asuin- ja liikerakennushankkeen kehittämistä ja toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten. Kyseessä on täydennysrakentamishanke, joka korvaisi Ruoholahden nykyisen matalan toimisto- ja metroasemarakennuksen ja toisi uudisrakentamista Ruoholahdentorin laidalle.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti jatkaa tonttivarausta NCC Property Development Oy:lle Alppiharjusta toimisto- ja asuntohankkeen suunnittelua varten. Tavoitteena on Keski-Pasilan kehittämistä tukien luoda viihtyisä, tiivis ja urbaani toimitilavaltainen alue Savonkadun molemmin puolin sekä Alppilan asuinalueen täydentäminen suunnittelualueen kaakkoisosassa.
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.