
Ajamiseen tulee lisäksi 15 vuoden alaikäraja. Sähköpotkulaudan tai muun kevyen sähköajoneuvon luovuttaminen alle 15-vuotiaalle muuttuu rangaistavaksi. Laki koskee sekä yksityisiä että vuokrattavia sähköpotkulautoja. Jatkossa kypärää suositellaan käytettäväksi myös sähköpotkulautaa ajaessa.
Poliisin valvomasta promillerajan rikkomisesta seuraa 200 euron liikennevirhemaksu. Muun muassa ikärajaa, jalkakäytävällä ajoa ja matkustajan kuljettamista koskeva liikennevirhemaksu nousee 60 euroon.
Lainsäädännöllä pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta ja esteettömyyttä. Muutos lakiin liikenteen palveluista antaa kunnille 1. elokuuta mahdollisuuden ottaa käyttöön niin kutsutun mikroliikenneluvan. Se antaa kunnille päätösvaltaa muun muassa käyttöaikojen, nopeusrajoitusten ja pysäköinnin hallintaan.
Helsinki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön loppuvuoden aikana, mutta viimeistään 1.1.2026. Kaupunki ja sähköpotkulautoja vuokraavat operaattorit ovat sopineet myös tänä vuonna käyttöaikojen rajoituksista, nopeusrajoituksista ja rajoitusalueista, joilla sähköpotkulaudan voi pysäköidä vain erikseen merkityille pysäköintipaikoille. Näitä alueita on muun muassa keskustassa ja metroasemilla.