Matkan aikana pormestari tapasi Tokion kuvernöörin lisäksi Tokion kaupungin muita edustajia sekä useiden eri kaupunkien johtoa eri puolilta maailmaa. Matkan keskeisiä tavoitteita oli syventää Helsingin ja Tokion välistä yhteistyötä, sillä Tokio on Helsingin keskeinen globaali kaupunkikumppani. Lisäksi tavoitteena oli Helsingin kansainvälisen näkyvyyden vahvistaminen ja investointimahdollisuuksien edistäminen. Ohjelmaan sisältyi tapaamisia japanilaisten yritysjohtajien kanssa sekä toimittajahaastatteluita japanilaisille medioille, muun muassa japanilaiselle talouslehti Nikkeille.
Pormestari Sazonov osallistui Tokiossa myös SushiTech‑startup‑tapahtumaan, joka on Aasian suurimpia alan tapahtumia. Pormestarilla oli tapahtumassa puheenvuoro Helsingin startup‑ekosysteemistä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista japanilaisille yrityksille. Lisäksi matkan aikana järjestettiin Helsingin kaupungin omia tilaisuuksia, joiden tavoitteena oli tuoda esiin Helsingin vahvuuksia kansainvälisten yritysten toimintaympäristönä.