Helsingissä niin kuin yleisemminkin Suomessa julkisia palveluja, myös sosiaali- ja terveyspalveluja, on siirretty enenevässä määrin digitaalisiksi. Yhtäältä tästä saadaan hyötyjä ja säästöjä, mutta toisaalta kehitys aiheuttaa ongelmia osalle väestöstä. Vakavimmillaan se voi syrjäyttää joitain väestöryhmiä palvelujen piiristä ja muutenkin yhteiskunnan elämänmenosta.
Ikä ja koulutustaso yhteydessä digitaalisten palvelujen käyttämiseen
Nuorissa ikäluokissa lähes kaikki asioivat palveluissa sähköisesti, mutta iän myötä osuus vähenee. Terve Suomi -kyselyyn vastanneista 80–84-vuotiaista helsinkiläisistä runsaat puolet käyttää digitaalisia palveluja itsenäisesti, viidennes saa käyttöön apua ja neljännes ei käytä ollenkaan. 85 vuotta täyttäneistä enää alle 30 prosenttia käyttää niitä omatoimisesti, ja joka toinen ei käytä ollenkaan.
Osa niistä, jotka eivät käytä digitaalisia palveluja itsenäisesti, käyttävät niitä avustetusti tai joku muu käyttää niitä henkilön puolesta. Tämä ei ole kuitenkaan ihanteellinen vaihtoehto. Itsemääräämisoikeus ja yksityisyys voivat vaarantua palvelujen ei-itsenäisessä käytössä, vaikka varsinainen asia saataisiin tätä kautta hoidettua.
Myös koulutustaso on yhteydessä netin käyttämiseen etenkin vanhimmissa ikäryhmissä. 75 vuotta täyttäneiden ryhmässä pelkän perusasteen koulutuksen saaneista alle puolet asioi netissä itsenäisesti. Keskiasteen koulutuksen saaneista osuus on hieman suurempi (noin puolet) ja korkeakoulutetuista selvästi suurempi, runsaat 70 prosenttia.
Enemmistö katsoo, että henkilökohtaista tapaamista ei voi korvata sähköisellä yhteydenotolla
Kyselyn mukaan Helsingin aikuisväestöstä runsaat puolet katsoi, että "henkilökohtaista tapaamista ei voi korvata sähköisellä yhteydenotolla" (täysin tai jokseenkin samaa mieltä). Ikäryhmillä on kuitenkin aste-eroja mielipiteissä. Mitä vanhempi vastaaja, sitä vahvemmin hän painotti henkilökohtaisen tapaamisen merkitystä palveluissa.
Kaupungin kannalta huomionarvoista on, että suurin osa yli 80-vuotiaista tarvitsee mielestään opastusta sähköisten palvelujen käytössä. Matalimmin koulutettujen ryhmässä opastuksen tarve on suhteellisen yleistä myös keski-ikäisillä. Tämä haastaa kaupunkia pohtimaan riittäviä keinoja tukea sähköisten palvelujen käyttöä kaikissa väestöryhmissä.
Internetin kautta esimerkiksi valesivustojen avulla tehdyt huijaukset ja petokset ovat viime aikoina yleistyneet. Tietoturva sähköisiä palveluja käytettäessä huolestuttaakin monia helsinkiläisiä, etenkin iäkkäitä ja matalammin koulutettuja. Tämä huoli voi muodostaa vakavan esteen palvelujen käytölle.
Keskeinen johtopäätös tuloksista on, että kaupungin on tärkeää tarjota tulevaisuudessakin myös ei-digitaalisia, henkilökohtaiseen tapaamiseen perustuvia palvelujen vaihtoehtoja.
