Konsernijaosto käsitteli Helsingin Sataman ajankohtaisia asioita

Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 18. toukokuuta Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen ja merkitsi sen tiedoksi.
Kaupungintalon julkisivu.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kokoontui maanantaina 18. toukokuuta. Kuva: Sakari Röyskö

Omistajastrategian mukaan Helsingin Satama -konserni ylläpitää ja kehittää Euroopan vilkkainta matkustajasatamaa ja Suomen johtavaa ulkomaankaupan yleissatamaa osana Helsingin kaupunkirakennetta. Kaupunki on asettanut kokonaan omistamalleen yhtiölle kolme tavoitetta: kustannustehokkuus ja vakavaraisuus, tyytyväiset asiakkaat ja henkilöstö sekä ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen.

Konsernijaosto hyväksyi myös kaupunkikonserniin kuuluvan Jääkenttäsäätiö sr:n sääntömuutokset osaltaan. Muutoksilla päivitetään sääntöjä vastaamaan nykyistä paremmin kaupungin mallisääntöjä sekä säätiön nykyistä ja tulevaa toimintaa. Tämä tehdään tarkentamalla säätiön toimintamuotoja ja hallituksen jäsenten nimeämistä. Samalla poistetaan säännöissä ollut vanha siirtymäsäännös. Sääntömuutoksen voimaantulo edellyttää vielä Patentti- ja rekisterihallituksen päätöstä.

Kaikki konsernijaoston päätökset ja mahdolliset äänestykset julkaistaan päätöstiedotteessa, joka löytyy konsernijaoston asiakirjojen sivuilta. Konsernijaosto kokoontuu seuraavan kerran 15. kesäkuuta.