Päivitetty Recovery App palvelee entistä paremmin asiakkaita

Helsinki Recovery App on ilmainen mobiilisovellus paljon sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitseville työikäisille helsinkiläisille ja heidän läheisilleen. Apin päivitys valmistui keväällä 2025. Uusi versio on entistä sujuvampi käyttää esimerkiksi palvelu- ja järjestötietojen osalta.
Juliste.
Lataa Recovery App sovelluskaupasta ilmaiseksi Kuva: Helsingin kaupunki

Asiakkaiden ja ammattilaisten tukena

Tuula Samulin on ollut mukana kehittämässä appia ja käyttää sitä mielellään sekä työssään kokemusasiantuntijana että sote-palvelujen asiakkaana. 

– Vastaanotollani kerron lähes jokaiselle asiakkaalleni Recovery Appista. Sen avulla voin neuvoa etsimään tietoa vaikkapa sairaudesta tai rahaongelmiin liittyvistä haasteista. Asiakkaat ovat lähes poikkeuksetta ottaneet appin hyvin vastaan ja kiinnostuneet sen tuomista mahdollisuuksista. Erityisesti kolmannen sektorin palveluista kertova osio on otettu mielenkiinnolla vastaan, Samulin kommentoi.

– Itse käytän omassa elämässäni paljon toipumismittareita ja etsin erilaista tietoa esimerkiksi kolmannen sektorin palveluista. Parasta on, että tieto on saatavilla yhdestä paikasta, eikä sitä tarvitse etsiä internetviidakosta, Samulin kertoo. 

Samulinin omakohtainen kokemus Recovery appin käytöstä helpottaa asiakaskohtaamisia sekä sovelluksen toimintojen esittelemistä.

– Kerron asiakkailleni, miten itse olen appia käyttänyt ja millaista hyötyä olen siitä saanut. Recovery App on hyvä apuväline myös ammattilaisille heidän työssään, Samulin summaa.

Mitä voit sovelluksessa tehdä?

  • Etsiä tietoa toipumista ja terveyttä ja hyvinvointia edistävistä asioista
  • Etsiä tietoa itsesi tai läheisesi tarvetta vastaavista palveluista ja vertaistuesta
  • Seurata toipumisesi edistymistä ja toipumispääoman kertymistä
  • Lisätä toipumiseesi liittyvät tapahtumat kalenteriin
  • Pitää päiväkirjaa, johon voit tallentaa myös valokuvia

Lataa Recovery App sovelluskaupasta ilmaiseksi

Voit ladata sovelluksen ilmaiseksi omaan kännykkääsi Google Playsta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) ja App Storesta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) . Sovellus löytyy hakusanoilla Helsinki Recovery. Voit käyttää sovellusta suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.