Merkittävä muutos aiempaan metsän hoitoon verrattuna on, että metsiä jätetään entistä enemmän vanhenemaan luontaisesti. Kaupunki lisää metsien monimuotoisuutta muun muassa jättämällä lahopuuta maastoon. Tavoitteena ovat metsät, joissa kasvaa eri-ikäisiä ja -lajisia puita. Monimuotoiset metsät kestävät paremmin myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Metsien hoidossa varaudutaan kasvavaan ulkoilumäärään ja kaupungin tiivistymiseen. Tavoitteena on säilyttää lähimetsät kestävinä ja viihtyisinä ulkoilumaastoina. Hoidettavat metsäalueet sijaitsevat pääsääntöisesti asuinalueiden läheisyydessä ja keskeisillä ulkoilu- ja virkistysalueilla.
Hoitamalla metsiä kaupunki varautuu luonnontuhoihin ja muihin metsien kestävyyttä uhkaaviin riskeihin. Lämpenevä ilmasto lisää riskiä esimerkiksi kirjanpainajan aiheuttamille metsätuhoille vanhoissa kuusikoissa, minkä takia kuusivaltaisiin metsiin pyritään vähitellen lisäämään muita puulajeja.
Tule tutustumaan metsien hoitoon maastokävelyllä
Kaikille avoin maastokävely järjestetään 16. syyskuuta. Kävelyllä pääseet kuulemaan Helsingin metsien hoidosta konkreettisten esimerkkien kautta. Lähtö on klo 17.00 Kannelmäen Nesteen pysäköintipaikalta. Työohje on nähtävillä hel.fi-verkkosivulla 31.8.–27.9.2026, ja palautetta voi jättää kaupungin kirjaamoon nähtävillä olon ajan osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman). Nyt laadittu työohje perustuu kaupungin vuonna 2024 hyväksymiin metsien hoidon periaatteisiin.
Kaupunki laatii eri alueille luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia noin kymmenen vuoden välein yhteistyössä asukkaiden kanssa. Suunnitelmissa määritellään lähi- ja ulkoilumetsissä tehtävät hoitotoimet, kuten puuston ja pienpuuston harvennukset sekä puiden istutukset. Kaupungin metsurit toteuttavat suunnitelmien mukaiset toimenpiteet.