Puisto rajautuu idässä Leivosenkujaan, lännessä Kerttusentiehen, pohjoisessa Tapaninkylänpuroon ja etelässä kiinteistöjen pihoihin. Työalueet rajataan aidoilla. Leivosenpuiston hiekkakäytävän kulku suljetaan välillä Kerttusentie–Leivosenkuja. Kiertoreitti ohjataan Leivosentien kautta.
Työssä on tavoitteena poistaa mahdollisimman vähän kasvillisuuta saneerattavien avo-ojien ulkopuolella luonnon monimuotoisuuden säilymiseksi. Tukkeutuneiden ojien kohdalta jouduttiin kaatamaan muutamia puita keväällä ennen lintujen pesimäaikaa.
Työt alkavat 13.5. alkavalla viikolla Leivosenpuiston pohjoispäästä ja urakka valmistuu arviolta heinäkuun puoliväliin mennessä.
Työt tehdään pääosin arkisin klo 7.00–18.00. Työstä voi aiheutua melua- ja tärinää.