
Tänä vuonna puun istutti päiväkotiryhmä Apila Kalliossa sijaitsevasta päiväkoti Ebeneseristä yhdessä Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, kansanedustaja Eveliina Heinäluoman kanssa. Uusi metsämänty sai paikan hiljattain kunnostetun Katri Valan puiston leikkipaikan läheisyydestä. Puu istutettiin paikalleen puiston avajaisseremoniassa 15. lokakuuta.
Puu muistuttaa puiden ja metsien tärkeydestä
Lasten puu istutetaan joka vuosi johonkin kaupungin uusista tai peruskorjattavista puistoista. Katri Valan puiston uusitun leikkipaikan toivotaan houkuttelevan entistä enemmän alueen lapsia leikkimään. Täten myös Lasten puun istuttaminen Katri Valan puistoon tuntui luontevalta. Peruskorjatussa puistossa leikkialue on siirretty puiston alatasolta ylätasolle, ja sieltä löytyy muun muassa Suomen korkein, kahdeksaan metriin nouseva, kiipeilyteline.
Lasten puu on perinteisesti istutettu Puun päivänä 27. syyskuuta, mutta tänä vuonna istutusajankohta sovitettiin yhteen Katri Valan puiston avajaisten kanssa. Puun päivä on teemapäivä, joka kannustaa ihmisiä ja yhteisöjä istuttamaan puita sekä muistuttaa puiden ja metsien tärkeydestä.
Lasten puu merkitään kyltillä ja kirjataan erityistunnuksella kaupungin puurekisteriin. Kylttiin tulee Olli Sinivaaran Puut-runo, jossa kuvaillaan muun muassa männyn eri vihreiden sävyjä.