Lapset ja vanhemmat ihastuivat, kun leikkipaikat uudistettiin

Päiväkodin tiloja on mahdollista uudistaa pedagogiikkaa tukevaksi vanhassakin rakennuksessa. Herttoniemen päiväkodissa tilojen pääosassa ovat houkuttelevat eri leikkien alueet.
Pihamaallakin voi leikkiä kotia ja vaikka tehdä ruokaa leikkiuunissa. Kokkausvuorossa Mari Thessmanin kanssa Elea ja Hertta. Kuva: Jussi Helttunen
Pihamaallakin voi leikkiä kotia ja vaikka tehdä ruokaa leikkiuunissa. Kokkausvuorossa Mari Thessmanin kanssa Elea ja Hertta. Kuva: Jussi Helttunen

Aamupäivän ulkoilun jälkeen jää heti aikaa ennen ruokailua kotileikille sisällä. Hertta, 2 v, ja Elea, 1,4 v, alkavat keittää kahvia. Kahvipannu ja kupit siis esille, tällä kertaa juomasta tulee erityisen hyvää.



Herttoniemen päiväkodin leikkikeittiö houkuttelee kotileikkiin. Mutta lapset touhuavat mielellään myös taikametsässä, lentokentällä, rakennustyömaalla, taideateljeessa, Lego-nurkkauksessa, kirjastossa ja kaupunkimaailmassa metrotunneleineen ja torneineen.



Leikkialueet on rajattu selkeiksi omiksi nurkkauksiksi, joissa kunkin teeman toimintaan on helppo uppoutua. 



Isompia lapsia varten on leikkivalintataulu. Sitä suunnitellessaan lapset ovat pohtineet yhdessä henkilöstön kanssa, montako osallistujaa mihinkin leikkiin kerrallaan mahtuu.



Päiväkodinjohtaja Mari Thessman esittelee tiloja, joita on kohennettu yhdessä henkilöstön kanssa. Isossa ryhmähuoneessa oli aiemmin tilaa vienyt ja huonoon kuntoon päässyt iso hyllykkö, johon oli kertynyt kasoittain turhia tavaroita. Ne eivät kiinnostaneet lapsia.



Moni muukin paikka kaipasi ehostusta. 



Thessmanilla oli idea saada päiväkodin sisätiloista aiempaa toimivampia ilman isoa remonttia. Henkilökunta tarkkaili lapsia sillä silmällä, että kaikkein rakkaimmat leikit saataisiin mukaan uudistettaviin leikkialueisiin. Mukana muutoksessa oli Hannelandiasta Hanne Nyman, joka koulutti henkilöstöä ja osallistui muutoksiin.

Päiväkodissa oli huomattu, että 70 vuotta vanhaan rakennukseen oli kertynyt paljon sellaista, mitä ei tarvittu. Ja kun tavaraa oli liikaa, lasten oli vaikea löytää niiden seasta mieluisimpia.



Lapset olivat raivausurakassa mukana esimerkiksi valitsemassa lempikirjojaan. Osa kirjoista oli huonokuntoisia ja osa kielellisesti vanhentuneita, koska ne saattoivat välittää esimerkiksi voimakkaasti sukupuolittuneita käsityksiä.



Maalari kävi maalaamassa seinät raikkaammiksi, ja sen jälkeen apuun otettiin teipit. Nyt voi vain ihastella, kuinka paljon pelkästään maalilla, teipeillä, tapetilla ja fiksulla järjestelyllä saadaan aikaan. Ja parasta kaikessa on ollut se, ettei päiväkodin toimintaa tarvinnut missään vaiheessa keskeyttää. Tuunaukset päästiin tekemään suureksi osin lasten päiväunien aikaan.

Kirjastolla ja kirjoilla on tärkeä rooli päiväkodissa. Kuva: Jussi Helttunen
Kirjastolla ja kirjoilla on tärkeä rooli päiväkodissa. Kuva: Jussi Helttunen
Ateljee kutsuu luokseen kaikkia pieniä taiteilijoita. Kuva: Jussi Helttunen
Ateljee kutsuu luokseen kaikkia pieniä taiteilijoita. Kuva: Jussi Helttunen

Vähemmän siivottavaa



Thessman kertoo, kuinka varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa nostamaan leikin keskeiseksi toimintatavaksi ja pitämään eri leikki- ja toimintamateriaaleja helposti lasten saatavilla. Jos mieli tekee piirtää, sitä varten on oltava tarvikkeet, tai jos mielessä on palapelien kokoaminen, nekin löytyvät helposti.



Henkilökunta kuulee lasten toiveita ja muokkaa toimintaa niiden mukaan – sikäli kuin ne solahtavat päivän rutiineihin.



Lapset ihastuivat uusiin leikkipaikkoihin saman tien. Thessman kertoo hymyillen, kuinka ulkoleikit olivat jäädä sisäleikkien jalkoihin. Sittemmin tosin myös hiekkalaatikko ja pihahipat ovat vetäneet puoleensa.



Päiväkodin henkilöstö on huomannut, että leikkiin kiinnittyminen on vahvistunut sisätilojen uusimisen jälkeen. Aiemmin lapset saattoivat kipata laatikollisen tavaroita lattialle tietämättä, mitä missäkin laatikossa oikeastaan on. Leikit eivät tahtoneet päästä alkuun.



Nyt tavarat on ryhmitelty selkeästi omille leikkialueilleen, ja lapset löytävät helposti tarvitsemana. Kulloiseenkin leikkiin on helppo keskittyä.



Uudistuksessa haluttiin helpottaa myös henkilökuntaa ja siinä on onnistuttu, sillä jatkuva tavaroiden siivouksen tarve on vähentynyt.

Elea, 1,4 v, on kuin kotonaan, vaikka aloitti päiväkodissa vasta vähän aikaa sitten.  Kuva: Jussi Helttunen
Elea, 1,4 v, on kuin kotonaan, vaikka aloitti päiväkodissa vasta vähän aikaa sitten. Kuva: Jussi Helttunen

Pedagogista tukea



Leikki on varhaiskasvatuksen keskeinen toimintatapa, ja leikin kautta lapset oppivat tärkeitä arkisia asioita. Henkilöstöltä vaaditaan paitsi heittäytymistä leikin maailmaan myös havainnointia leikkien tapahtumista. Jos vaikkapa joku lapsista saa kotileikissä aina koiran roolin tai joku toinen komentaa leikin tahdin, tilanteesta keskustellaan lasten kanssa.



Silloin on myös hyvä aika opetella kaveritaitoja.



Leikkialueiden teemoja voi hyödyntää monella tavalla lasten kasvatuksessa. Hyvä esimerkki on vaikkapa Hertsikan jäteasema leluineen. Asema opettaa arkielämän kierrätystä. 



Pedagogien työ helpottuu, kun lapset pääsevät nyt nopeasti kuhunkin leikkiin kiinni eikä aikaa mene haahuiluun tai lelujen etsimiseen.

1950-luvulla rakennettu kiinteistö on toiminut koko historiansa päiväkotina, ja sen tilat ovat edelleen toimivat ja terveet. Huoneet ovat korkeampia kuin uudemmissa rakennuksissa.



Päiväkodin eläköitynyt johtaja oli hankkinut tiloihin taidetta, jota nyt on nostettu aiempaa paremmin esille. Lasinen lintuteos koristaa taikametsää. Puussa olevalla oravanpesällä on tärkeä rooli, sillä tutin vieroitusvaiheessa lapset pääsevät piilottamaan tuttinsa oravavauvoja varten.

Jätepisteessä opetellaan kierrätystä. Kuva: Jussi Helttunen
Jätepisteessä opetellaan kierrätystä. Kuva: Jussi Helttunen
Poliisilla on oma pisteensä päiväkodissa. Kuva: Jussi Helttunen
Poliisilla on oma pisteensä päiväkodissa. Kuva: Jussi Helttunen

Ideoita myös muihin päiväkoteihin



Kevään aikana muiden päiväkotien pedagogeja on käynyt visiitillä ja ideoita hakemassa. Thessman on iloinen, että ideat leviävät laajemmalle. Herttoniemen päiväkodin tiloissa näkee, kuinka loppujen lopuksi pienellä työllä saadaan paljon aikaan.



Tosin turhasta tavarasta eroon pääseminen vei aikansa. Ja vaikka paljon vietiin kierrätykseen, myös jätelavaa tarvittiin apuun.



Vaivannäkö on tulokseen verrattuna ollut pieni. Lasten vanhemmatkin ovat ihastelleet, miten vanhat tilat voivat muuttua tämännäköiseksi.



– On ollut hienoa päästä viemään eteenpäin tällaista muutosta, josta tuli minulle sydämen asia. En varmaan olisi saanut muita näin hyvin mukaan, ellen olisi itse ollut näin innostunut, Thessman tuumaa.



Kahvila puuttuu vielä, ja sen tuunaaminen aloitettu. Päiväkodin käytössä on saviuuni, joten jatkossa leikkikahvilan annokset ja astiat ovat itse savesta muotoiltuja. Ja kauppaa käydään tietenkin itse tehdyillä rahoilla.

Hertta, Elea ja Lotta ovat aina valmiita lukutuokioon. Kuva: Jussi Helttunen
Hertta, Elea ja Lotta ovat aina valmiita lukutuokioon. Kuva: Jussi Helttunen

Teksti: Kirsi Riipinen

Kuvat: Jussi Helttunen