Länsisataman rakennustyöt etenevät – lähialueelle kantautuu ajoittaista melua

Länsisatamassa kunnostetaan laituria ja laajennetaan sataman eteläkärkeä. Laiturin paalutuksesta kuuluu lähialueelle ajoittaista melua tulevina kuukausina. Lapinlahden puistossa puolestaan tutkitaan kallioperää satamatunnelin jatkosuunnittelua varten.
Ilmakuva Länsisataman eteläkärjestä, jossa satama-alueella näkyy rakennustyömaa, työkoneita ja laiturirakenteita. Satama-aluetta ympäröi meri.
Länsisataman eteläkärjen laajennustyöt jatkuvat. Alueella tehdään marraskuussa louheen syvätiivistystä, josta aiheutuu jonkin verran melua työaikoina. Kuva: Helsingin satama

Länsisataman niin sanotun kutoslaiturin peruskorjauksessa rakennetaan perustuksia tulevalle laiturirakenteelle. Lokakuun 19. päivänä alkaneessa työvaiheessa satama-alueelle asennetaan noin 25 metriä pitkiä paaluja. Paalutusvaiheen arvioidaan kestävän noin kolme kuukautta.

Paalutuksen ääni voi kuulua ja häiritä lähialueella etenkin päiväsaikaan. Melu ei kuitenkaan ole jatkuvaa, sillä työ etenee vaiheittain ja päivän aikana on taukoja.

Paalutusta tehdään ainoastaan arkisin kello 7–18. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin työmaalla ei paaluteta. Töissä noudatetaan meluilmoituksen ja viranomaismääräysten ehtoja.

Vuoden 2027 alussa laiturihankkeessa alkaa pidempi paalutusvaihe, jossa käytetään yli 30 metriä pitkiä ja halkaisijaltaan 1,2-metrisiä teräspaaluja. Työvaihe kestää kesään 2027 saakka.

Peruskorjattava laituri sijaitsee lähellä entisen T1-terminaalin aluetta. Elokuussa 2026 alkaneen korjauksen on tarkoitus valmistua toukokuussa 2028. Hankkeen tilaaja on Helsingin Satama Oy ja urakoitsija Terramare Oy.

Eteläkärjessä tiivistetään louhetäyttöjä

Länsisataman eteläkärjen laajennus etenee suunnitellusti. Kesällä paikoilleen asennettuja suuria laiturielementtejä ovat seuranneet alueen louhetäytöt.

Marraskuun alussa työmaalla siirrytään louhetäyttöjen syvätiivistykseen. Noin kuukauden kestävän työvaiheen aikana täyttöjä tiivistetään, mistä aiheutuu jonkin verran melua työaikoina kello 7–18.

Lapinlahden tutkimuksilla tietoa satamatunnelin suunnitteluun

Lapinlahden puistossa lokakuussa alkaneet pohjatutkimukset jatkuvat marraskuun loppuun saakka. Porakone- ja kallionäytekairauksilla sekä muilla tutkimuksilla selvitetään kallioperän korkeusasemaa ja laatua satamatunnelin jatkosuunnittelua varten. Työt tehdään ennalta määritellyissä tutkimuspisteissä.

Osa tutkimuspisteistä sijaitsee Lapinlahden koirapuistossa. Koirapuiston aukioloaikoihin voi siksi tulla tilapäisiä muutoksia, jotta tutkimukset voidaan tehdä turvallisesti.

Muutokset pyritään pitämään mahdollisimman lyhytaikaisina, ja urakoitsija tiedottaa niistä erikseen koirapuiston alueella.