Tutkimusten perusteella vaikuttaa mahdolliselta, että sulatusvettä on saattanut putken tukoksen vuoksi valua ylivuotokanavan kautta mereen. Kaupunki tutkii nyt mahdollisen ylivuodon vaikutuksia meriveden laatuun. Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan toiminta on toistaiseksi keskeytetty.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla havaittiin loppuviikosta merkittävä poikkeama sulatusvesien purussa. Vastaanottopaikalta pois johdettu vesi ei kulkeutunut normaalisti purkuputken kautta, mikä saattoi tarkoittaa sitä, että vettä olisi ohjautunut hallitsemattomasti maaperään. Häiriön vuoksi veden purkuputkea tutkittiin kuvaamalla ja tutkaamalla, eikä siinä havaittu vuotoja.