Kierrätyskeskuksen uusin myymälä avataan elokuussa Kaisaniemeen

Kaisaniemessä avataan elokuussa Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen uusin myymälä.
 Käytä luovuutta, älä luonnonvaroja -sloganin mukaista sisustusta.

Pian pääsevät autottomat kantakaupungissa asuvat, työskentelevät ja opiskelevat kätevästi hankkimaan tai tuomaan kierrätettävää tavaraa, kun Kaisaniemenkadulle, Helsingin yliopiston Kaisa-talon läheisyyteen avautuu Kierrätyskeskuksen uusin myymälä. Helsingissä Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen myymälöitä on entuudestaan Itäkeskuksessa, Kyläsaaressa, Kontulassa ja Oulunkylässä.

Kaisaniemen uudesta myymälästä löytää tutun kierrätystavaran lisäksi Kierrätyskeskuksen omassa verstaassa löytää valmistettuja ja tuunattuja Plan B -vaatteita, -asusteita, -sisustustuotteita ja –huonekaluja. Kaisaniemessä on myös kierrätysaskartelu vahvasti esillä.

Plan B verstaan tuotteita ovat ekologisesti ja eettisesti tuotetut vaatteet ja asusteet sekä sisustustuotteet ja huonekalut. Ompelimossa hyödynnetään Kierrätyskeskukseen lahjoitettuja kankaita, jotka eivät sopisi myyntiin sellaisenaan. Kankaista käytetään priimakuntoiset osat ja näin saadaan pelastettua sellaisiakin kankaita, jotka muuten päätyisivät roskiin. Kankaiden joukossa on myös tunnettua designia.

Opiskelijalle uusi kierrätyskeskus voi tarjota edullisia ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja sisustamiseen ja vaatetukseen.

Vinkkejä kestävään elämäntapaan

Kierrätyskeskuksen jakaa kanta-asiakkaille vinkkejä kestävään elämäntapaan, kannustaa vähentämään luonnonvarojen kuluttamista ja tarjoaa Kierrätyskeskuksen palveluita entistä edullisemmin.

Opiskelijoiden kannattaa huomioida erityinen 20 prosentin kanta-asiakasalennus.

Ylimääräiset tavarat saa kätevästi eteenpäin tuomalla tavaraa Kierrätyskeskuksen myymälöiden lahjoituspisteisiin tai käyttämällä noutopalvelua.

Lisää aiheesta
Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kierrätyskeskuksen noutopalvelu

(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lahjoitustavaran vastaanotto(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 

Kuva: Jari Peltoniemi