Kaupunginvaltuuston kevätkausi alkoi kyselytunnilla

Kaupunginvaltuuston vuoden ensimmäinen kokous järjestettiin 17. tammikuuta. Kokouksessa järjestettiin kyselytunti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös muun muassa kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä tila-asioita.
Kaupunginvaltuuston kevätkausi alkoi keskiviikkona 17. tammikuuta.  Kuva: Sakari Röyskö
Kaupunginvaltuuston kevätkausi alkoi keskiviikkona 17. tammikuuta. Kuva: Sakari Röyskö

Kyselytunnilla käsiteltiin kolme aihetta. Kysymykset koskivat kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ohjeistusta painotettuun opetukseen hakeutumisessa, Omalääkäri 2.0 -mallia Helsingissä ja kaupungin palkanmaksun ongelmia.

Valtuusto hyväksyi kasvatuksen ja koulutuksen tila-asioita

Kaupunginvaltuusto päätti vuokrata tiloja Konepajan lukion ja aikuislukion käyttöön Vallilan Elimäenkadulta. Uusia lukiotiloja tarvitaan, koska Helsingin kaupungin linjauksen mukaan lukiopaikka taataan 60 prosentille helsinkiläisistä nuorista. Koulutustakuuennusteen mukaan vuonna 2030 tarvitaan noin 700 lukion aloituspaikkaa enemmän kuin vuonna 2021.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Punavuoressa sijaitsevan Grundskolan Norsenin Cygnaeus-yksikön koulurakennuksen perusparannuksen enimmäishinnan korottamisen 2 054 000 eurolla. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat arvonlisäverottomana enintään 17 860 000 euroa syyskuun 2023 kustannustasossa. Hankesuunnitelma koskee koulurakennuksen laajaa toiminnallista ja teknistä perusparannusta. Perusparannuksen enimmäishintaa korotetaan muun muassa rakennuskustannusten nousun seurauksena.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Vartiokylään Rusettipolulle rakennettavan päiväkodin ja leikkipuistotilojen korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman. Hankkeen laajuus on noin 3 509 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 15 350 000 euroa heinäkuun 2023 kustannustasossa.

Rautatientorin metroaseman paloturvallisuuden parantaminen etenee

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Rautatientorin metroaseman paloturvallisuuden parantamisen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen. Hankkeen korotettu arvonlisäveroton enimmäishinta on 14 100 000 euroa syyskuun 2023 kustannustasossa.

Rautatientorin metroaseman paloturvallisuuden parantaminen on välttämätöntä aseman käyttäjien turvallisuuden ja viranomaisten asettamien paloturvallisuusvaatimusten vuoksi.

Hankesuunnitelman enimmäishinnan korotustarve johtuu toimenpiteiden laajuuden ja erillishankintojen tarkentumisesta toteutussuunnittelun aikana, tarkoituksenmukaisesta hankkeen laajuuden kasvattamisesta, rata-alueelle tehtävistä opastin- ja turvalaitemuutoksista, ennakoitua vaativammasta toteutuksesta sekä rakennuttajakustannusten noususta ja yleisestä kustannustason noususta.

Hankkeen toteuttamiseksi metroliikenne joudutaan katkaisemaan aseman kohdalla kesällä 2024.  

Valtuusto käsitteli myös nuorten aloitteita tammi-syyskuulta 2023. Valtuusto merkitsi nuorten aloitteet tiedoksi. Nuorten aloitteilla tarkoitetaan helsinkiläisten 13–17-vuotiaiden tekemiä aloitteita kaupungin toimintaan kuuluvissa asioissa.

Kaikki kaupunginvaltuuston 17. tammikuuta kokouksen päätökset ja mahdolliset äänestykset julkaistaan päätöstiedotteessa. Päätöstiedote löytyy kaupunginvaltuuston asiakirjat -sivulta.