Kaupungintalolla tarjoillaan vastuullisesti tuotettua ruokaa

Hankinta-asiantuntija Elisa Selki-Rocchi kertoo videolla, mitkä vastuullisuustavoitteet korostuivat kaupungintalon ravintolapalveluhankinnassa.
Kuvassa on herkullisen näköinen ruoka-annos.

Helsingin kaupungintalon ravintolapalveluiden hankinnat ilmentävät Helsingin korkeita ilmasto- ja vastuullisuustavoitteita. Ravintolapalvelut ovat monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluvat lounastarjoilun lisäksi muun muassa kahvilatoiminta, kokoustarjoilut sekä edustustilaisuudet. Kaupungintalon henkilöstöravintolassa myydään noin 60 000 lounasta vuosittain. Ravintola on avoinna myös helsinkiläisille ja matkailijoille. 

Hankinta-asiantuntija Elisa Selki-Rocchi kertoo videolla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), mitkä vastuullisuustavoitteet korostuivat kaupungintalon ravintolapalveluhankinnassa.

Helsingin kaupungin hankinnat ja kilpailuttaminen -yksikkö kilpailuttaa erilaisia kaupungin yhteishankintoja, kuten elintarvikkeita, huonekaluja, pesuaineita ja tekstiilejä. Kaupungintalon ravintolapalvelun kilpailutus oli täysin uusi kokonaisuus, joka saatiin päätökseen viime vuonna. Kilpailutuksessa haluttiin korostaa erityisesti vastuullista ruoan tuotantoa ilmastoon, luonnon monimuotoisuuteen ja eläinten hyvinvointiin kohdistamien vaikutusten vuoksi. Hankinnassa hyödynnettiin myös työllistämisehtoa.

Painotus sopimusaikaiseen yhteistyöhön

– Hankinnassa ei tyydytty ainoastaan kattaviin kriteereihin, vaan haluttiin painottaa sopimuskauden aikaista vastuullisuustyötä ja yhdessä kehittämistä, kertoo Selki-Rocchi.

Tämä tarkoittaa sitä, että hankintasopimuksen mukaisia vastuullisuusasioita käydään läpi valitun toimittajan kanssa vuosittain ja keskustellaan avoimesti kehityskohteista.

– On etuoikeus saada työskennellä kaupungintalon ravintolassa monipuolisessa työympäristössä, jossa kehitämme asioita yhdessä asiakkaiden kanssa. Meille ovat kaikki tervetulleita syömään, kertoo ravintolatoimenpäällikkö Jani Piirainen.
 

Kilpailutus on jatkumoa pidemmälle kehitystyölle
 

Helsinki on kehittänyt ruokahankintojensa vastuullisuutta voimakkaasti viimeisten vuosien aikana useissa erityyppisissä kilpailutuksissa ja kaupungintalon ravintolapalveluhankinta on jatkumoa tälle työlle. Tiiviin vuoropuhelun myötä vaatimuksia on ollut myös mahdollista tiukentaa jo nyt yhteistyössä markkinoiden kanssa. 

Vastuullisuustavoitteet näkyvät konkreettisesti myös kaupungin sisäisissä tarjoiluissa. 
– Erityisesti hiilineutraaliustavoitteemme näkyy vuonna 2022 voimaan astuneessa tarjoilulinjauksessamme, jonka mukaan emme enää tarjoile lihaa omissa tilaisuuksissamme, ja vaihdamme kahvimaidon kasvipohjaiseen vaihtoehtoon, päättää Selki-Rocchi.

Vastuullisista julkisista hankinnoista kertova sarja, jonka avulla konkretisoidaan, miten Helsingin vastuullisuustavoitteet näkyvät kaupungin erilaisissa hankinnoissa, täydentyy aika ajoin.

Lue lisää:

Katso video(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Videosarja: Helsingin kaupungin vastuullisten hankintojen teot(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kestävä Helsinki(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
 

Helsingin kaupungin hankintastrategia
 

Helsingin kaupunkistrategia
 

Kuva: Maija Astikainen (c) Tori Quarter.