Kaupunginhallituksen lausunnossa valtiovarainministeriölle hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta todetaan, että rahoitusmalliin tulisi tässä tilanteessa toteuttaa vain lakisääteiset minimimuutokset.
Hallituksen esitys sisältää hyvinvointialueille ja Helsingille kohdennettavat 390 miljoonan euron lisäsäästöt. Helsingin kaupungin näkemyksen mukaan nyt ei ole oikea aika kohdistaa näin mittavia uusia säästöjä alueille. Alueille pitää antaa aikaa kehittää ja tehostaa toimintaansa rauhassa, sekä tehdä investointeja, joilla parannetaan toiminnan kustannusvaikuttavuutta. Tiheästi muuttuva rahoituksen näkymä heikentää jo nykyiselläänkin mahdollisuutta talouden ja toiminnan pitkäjänteiseen suunnitteluun haastavassa taloudellisessa tilanteessa.
Kaupunginhallitus toteaa myös, että haasteista huolimatta alueet ovat onnistuneet parantamaan tulostaan, ja nettomenojen kasvu on ollut rahoituksen perusuraa hitaampaa. Tätä hyvää kehitystä ei tule nyt vaarantaa rahoituksen lisäleikkauksilla.
Lisäksi nyt esitettyjä mittavia leikkauksia ei olisi enää mitenkään mahdollista toteuttaa Helsingissä pelkillä tehostamistoimilla, vaan hallituksen esitys tarkoittaisi rajuja leikkauksia helsinkiläisten lakisääteisiin palveluihin, lausunnossa todetaan.
Lausunto Länsiväylän satamatunneliin liittyvistä liikennejärjestelyistä
Kaupunginhallitus antoi lausunnon myös Uudenmaan elinvoimakeskukselle Kantatie 51 (Länsiväylä) koskevan tiesuunnitelman satamatunneliin liittyvistä liikennejärjestelyistä.
Lausunnon mukaan Helsinki puoltaa tiesuunnitelman hyväksymistä. Länsiväylän liikennejärjestelyjen kehittäminen on edellytys satamatunnelin rakentamiselle Länsiväylän ja Länsisataman välillä. Tiesuunnitelma perustuu voimassa oleviin asemakaavoihin sekä satamatunnelin suunnittelun yhteydessä laadittuun asemakaavan muutokseen, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa 2025.
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.