Puiston laaja peruskorjaus alkoi vuonna 2023. Puiston eri osuuksia on otettu käyttöön niiden valmistumisen tahdissa. Koko puiston alueelle on lisätty valaistusta, kalusteita ja istutusalueita. Svante Olssonin puistokujan koivukujannetta on täydennysistutettu ja kujan varteen on lisätty penkkejä.
– Tämä urakka oli todella iso kokonaisuus ja olen iloinen, että saamme hienoksi uudistetun puiston etuajassa kaupunkilaisten käyttöön. Aikataulun kirimisestä on kiittäminen urakoitsijaa, joka panosti tähän urakkaan merkittävästi ja pystyi osoittamaan siihen reilusti henkilöstöä, sanoo projektinjohtaja Sari Niinivirta-Mamonoff.
Urakoitsijana puistoremontissa oli VM Suomalainen Oy.
Uusi leikkipaikka avautuu
Puistossa valmistuu nyt upea uusi keskusleikkipaikka, jossa on välineitä ja soittimia niin pienille kuin isoillekin leikkijöille. Lisäksi valmistuvat hirvipatsaan ympäristö, keskuskenttä ja koirapuisto pienille koirille.
Uusi kuntoilualue ja peliareena on jo otettu käyttöön. Niiden yhteydessä oleva pieni kenttäalue on kunnostettu, ja se on käytössä, kunnes tenniskenttien rakentaminen alkaa ensi vuonna.
Aiemmissa vaiheissa on valmistunut muun muassa kasvitieteellisen puutarhan sisäänkäynnin edustusalue, Svante Olssonin leikkipaikka sekä pyöräliikenteen baana puiston kohdalla.
Vesialtaan työt jatkuvat kesään 2027
Kaisaniemenpuiston alueella on alkanut vesialtaan korjausurakka, joka jatkuu kesään asti. Altaan ympärille palautetaan historialliset puurivit ja monipuoliset kasvillisuusalueet sekä lisätään penkkejä ja valaistusta. Kulkureitit puistossa säilyvät ennallaan työmaasta huolimatta. Töihin kuuluu porausta ja paalutusta, minkä vuoksi siitä aiheutuu jonkin verran melua ympäristöön.