Kaarelankujan alueen perusparannus jatkuu lokakuulle

Katutyöt Suomalais-venäläisen koulun ja uuden liikuntahallin alueella Helsingin Kaarelassa jatkuvat lokakuulle 2021.
Katutyöt Suomalais-venäläisen koulun ja uuden liikuntahallin alueella Helsingin Kaarelassa jatkuvat lokakuulle 2021.

Katutyöt Suomalais-venäläisen koulun ja uuden liikuntahallin alueella Helsingin Kaarelassa jatkuvat lokakuulle 2021. Hankkeessa Kehä I:n ja Hämeenlinnanväylän risteyksen lähelle sijoittuvalle alueelle rakennetaan muun muassa uusi kävelyn ja pyöräilyn pääreitti sekä kunnallistekniikkaa alueen kiinteistöille.

Kaarelankulku on uusi esikaupungin tavoiteverkon mukainen pyöräilyn pääreitti, joka kulkee uuden koulurakennuksen ja liikuntahallin välistä. Reitti muodostaa suoran yhteyden Hämeenlinnanväylän ja Kaarelantien alikulkujen välille.

Katutyöt käynnistyivät huhtikuussa 2021, ja perusparannus valmistuu lokakuussa 2021. Usean samanaikaisen rakennustyömaan töiden yhteensovittaminen sekä väliaikaisten kulkuyhteyksien työnaikaiset järjestelyt ovat vaikuttaneet katutöiden aikatauluun.

 Katutyöt vaikuttavat alueella liikkumiseen

Työmaaliikenne ja väliaikaiset liikennejärjestelyt autoilijoille, kävelijöille ja polkupyöräilijöille vaikuttavat liikkumiseen alueella. Työt vaiheistetaan alueen muun rakentamisen kanssa, ja kiinteistöille pääsyt varmistetaan urakan aikana.

Moottoriajoneuvot

Moottoriajoneuvojen väliaikainen kulkureitti kouluun ja päiväkotiin kulkee Kaarelantien, Kirjokiventien ja Kirjokalliontien kautta.

Jalankulkijat

Jalankulkuyhteys Kaarelankujalla pysyy avoinna työn aikana. Väliaikainen jalankulkuyhteys Kaarelankujan ja Kaarelantientien risteysalueelta koululle kulkee Kaarelantien jalkakäytävän, Etelä-Kaarelan polun ja Kaarelankulun kautta.

Polkupyörät

Väliaikainen polkupyöräily-yhteys Kaarelankujan ja Kaarelantientien risteysalueelta koululle kulkee Kaarelantien pyörätien, Etelä-Kaarelan polun ja Kaarelankulun kautta.

Joukkoliikenne

Kaarelankujan ja Kaarelantien risteysalueen linja-autopysäkki on tilapäisesti siirretty Kaarelantielle risteysalueen pohjoispuolelle, ja se palautuu entiselle paikalleen elokuun aikana. 

Urakan erityisen meluavia ja pölyäviä työvaiheita ovat kallionporaamistyöt Kaarelankujalla. Töitä tehdään arkisin kello 7–18.

Kulkureitit kartalla