Ilmalan ratikan rakennustyöt valmiit – liikennöinti alkaa 17. lokakuuta

Ilmalan raitiotien eli 9-linjan jatkon infranrakennustyöt ovat valmistuneet.
Uudet raitiotiekiskot Ilmalantorilla.

Ilmalan raitiotien eli 9-linjan jatkon infranrakennustyöt ovat valmistuneet. Raitiotieurakan yhteydessä Pasilassa on uudistettu kunnallistekniikkaa sekä rakennettu turvallisempaa ja sujuvampaa katutilaa. Ennen liikennöintiä edessä on vielä ajolankojen asennusta sekä koeajoja. Liikennöinti uudella osuudella alkaa maanantaina 17. lokakuuta 2022.

Pasilaan saadaan pian entistä paremmat joukkoliikenneyhteydet, kun 17. lokakuuta 2022 lähtien raitiolinja 9 jatkaa reittiään Pasilankadulta Radiokadun kautta Ilmalantorille saakka.

”Kaupungin tavoitteena on ollut kehittää kasvavan Pasilan joukkoliikenneyhteyksiä sekä edistää kestäviä liikkumismuotoja. Ratikkaliikenne vähentää ruuhkia ja autojen aiheuttamaa melua, vaikka toki äänetöntä raitiovaunuliikennekään ei ole. Myös pyöräilyä on parannettu uusilla pyöräkaistoilla”, projektinjohtaja Juuso Luoto kaupunkiympäristön toimialalta avaa.

Ilmalan raitiotietä on rakennettu heinäkuusta 2020. Kaksivuotisen urakan aikana urakoitsija GRK on rakentanut raitiotiekiskot Pasilankadulta Ilmalantorille, jossa linjan 9 päätepysäkki sijaitsee aivan Ilmalan aseman kupeessa. Kiskojen lisäksi on rakennettu muun muassa uudet pysäkit sekä raitiovaunun tarvitsema tekniikka.

Ennen liikennöinnin aloittamista Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne asentaa raitiotien ylle ajolangat, asentaa teknisiä laitteistoja sekä tekee koeajoja uudella osuudella.

Turvallisempaa katutilaa ja uusittua kunnallistekniikkaa

Radiokadulla liikkuminen on nyt aiempaa turvallisempaa, kun sinne on rakennettu uudet jalkakäytävät ja niistä erotellut yksisuuntaiset pyörätiet. Tavoitteena onkin ollut tarjota entistä turvallisempaa ja sujuvampaa katutilaa kaikille kulkumuodoille.

Urakoitsija GRK on rakentanut projektin aikana niin katujen alla kuin päällä. Raitiotieurakan yhteydessä on saneerattu Pasilankadun ja Radiokadun kunnallistekniikkaa, kuten vesiputkia, viemäreitä ja kaapeleita. Samalla katupinnat ja katujen rakenteet on uusittu. Katupuita ja muita istutuksia istutetaan urakka-alueen kaduille kevään 2023 aikana, sillä osa aiemmin istutetuista puista ei lähtenyt kasvamaan odotetusti.

”Kokonaisuutena urakan rakennustyöt sujuivat hyvin. Kunnallistekniikan uusiminen sekä raitiotiekiskojen ja katujen rakentaminen Pasilankadulla ja Radiokadulla valmistuivat pääosin vuoden 2021 lopulla ja kadut palautettiin liikenteen käyttöön useita kuukausia alkuperäistä urakka-aikataulua edellä. Haasteiltakaan ei urakassa kuitenkaan vältytty, sillä Ilmalantorin alueella ollut rikkonainen kallio ja kallioruhje aiheuttivat suunnitelmiin ja aikatauluihin muutoksia”, kertoo GRK:n rakennuspäällikkö Heikki Haavikko.

Vähäpäästöisellä työmaalla on käytetty vain uusiutuvaa dieseliä ja sähköä, mikä on vähentänyt merkittävästi rakentamisen hiilidioksidipäästöjä.

Radiokadulla pyöräily ja jalankulku on eroteltu toisistaan. Pyöräliikenne kulkee yksisuuntaisesti. Kuva: GRK

Lisää uutta raitiotietä tulossa kehittyvään Pasilaan

Koko Pasilan alue kehittyy ja kasvaa kovaa vauhtia, kun alueelle rakentuu uusia taloja. Samalla korostuu Pasilan rooli myös raitioliikenteen solmukohtana. Raitioliikenneyhteyksien paraneminen vähentää tarvetta käyttää omaa autoa.

Nyt valmistuneen Ilmalan raitiotien lisäksi Pasilan raitioliikenneyhteydet kohenevat entisestään, kun linja 13 eli Kalasatamasta Pasilaan kulkeva raitiolinja valmistuu. Rakennustyöt on aloitettu kesällä 2021, ja tavoitteena on aloittaa liikennöinti vuonna 2024.

Myös Pohjois-Pasilassa sijaitsevan Postipuiston alueella on varauduttu raitiotien rakentamiseen. Raitiotie yhdistäisi jatkossa Postipuiston alueen Pasilaan.

HSL:n tiedotteesta lisätietoa siitä, miten Ilmalan ratikan valmistuminen vaikuttaa liikenteeseen(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kuvat: GRK